Kevät on myöhässä, mitä vittua sitten?

Aitouden rytmi ei muutu. Tässä päivänä muutamana köpöttelin Hesaria pitkin kotiin päin.

Ensin Sankari-baarin kohdalla haisi kannabis. No, siinähän leppoisasti neljän miehen ryhmässä kiersi porkkana. En tiedä oliko peruslätkää vai mitä, mutta olo tuli heti kotoisaksi.

Eipä siinä mitään, jatkoin siitä edelleen länteen päin, ja johan jo hieman ennen Kustaankadun kulmaa kohtasin toisen ryhmän. Samaa kamaa, mutta tällä kertaa piipussa. Ei huolet painaneet.

Tästä kaikesta tulin keväiselle tuulelle. Aitous ei selvästikään ole katoamassa minnekään.

Ai miten aitous määritellään?

Hei, ei sitä määritellä. Aitous määrittelee. Se on kuin tao, zen ja Allah samassa paketissa. Se on harmaa eminenssi, pimeä energia ja Kekkonen. Se on Aatami ensimmäistä kertaa paskalla. Se on aamuseisokki Goalla. Se on ripuli Kotkassa. Se on läppäri Alppipuistossa. Se on pitbull Ullanlinnassa. Se on eturauhasvaiva Katajannokalla.

Oho, just määrittelin.