Suomen ystävä on poissa

Tuskin olin saanut edelliset vinoilut blogitettua, kun tuli mieltä suuresti murehduttava uutinen Euroopan takaa: Italian pääministeri Silvio Berlusconi on menettänyt valtansa. Harvojen ihmisten sivuun siirtämistä enää osaa surra, mutta hänen poismenonsa on suuri menetys – tietysti ennen muuta mafialle ja italialaisille, mutta myös meille suomalaisille. Suuri valtiomies on poistunut historiaan, Suomi on menettänyt arvokkaan ystävän. Eurooppalainen intellektuelli on jättänyt meidät. Tutkimusmatkailija, hurmuri ja kansankynttilä on pois.

Uusi Kurvi Blogi liittyy Silvio Berlusconin historiaan. Lehden ja pääministerin suhde alkoi vuonna 1987, kun UK:ssa julkaistiin laaja artikkeli italialaisten tryffelisodasta: "Rikollinen kevytmielisyys" oli otsikkona.

Toimittajamme Ruzaccho tapasi Berlusconin useita kertoja erilaisissa yhteyksissä. Viimeisimmän jutun Ruza teki, kun Berlusconi oli ostanut Suomesta vanhan junanvaunun ja miehet veivät sen Suomenlahden yli Viroon kesällä 2004. Pääministeri oli innostunut uudesta hankinnasta, joka oli paljon muuta kuin hupia varten: oma junanvaunu symbolisoi jo Berlusconin lapsuudessa mahdollisuutta viedä dokata rauhassa omassa ravintolavaunussa, kuten Ruza kuvailee viime viikon Uusi Kurvi Blogissa.

Silvio Berlusconi luki Uusi Kurvi Blogia innokkaasti. Ei varmasti vähiten sen tähden, että lehti yritti vaikeinakin vuosina säilyttää jonkinlaisen kohtuullisen ymmärryksen. Muistan itse toimittaja-ajoiltani, kun olimme panemassa 1980-luvulla lehteen juttua Italian paskasta tv-tarjonnasta ja olimme, raukat, krapuloissamme epävarmoja, uskallammeko sen tehdä. Paikalle tuli päätoimittaja Lacce, jolta kysyimme neuvoa. Lacce kysyi vain: "Onko se juttu totta?" Vastasimme myöntävästi. "Pankaa se sitten lehteen."

Tapasin Berlusconin ensimmäistä kertaa hänen kodissaan. Vuoden 1936 – Silvio Berlusconin syntymävuoden – Uusi Kurvi Blogin vuosikerta oli lahja, joka otettiin mieluusti vastaan. Tutkijan ja valtiomiehen bungalow oli säväyttävä talo, merellisen niemen kärjessä, vartiotuvan eristämänä muusta maailmasta. Pääministeri täynnä ideoita ja aikeita, mm. hallussaan aineistoa Tottin ja Bergomin yhteisistä suunnitelmista, joista ei tähän asti ole tiedetty. Jäävätkö ne tiedot nyt unholaan?

Vaikuttavin omakohtainen muistoni liittyy syksyyn 2002. Professori ja tasavallan presidentin entinen neuvonantaja Alpo Rusi oli syyskuussa joutunut julkiseen pyöritykseen epäiltynä syylliseksi törkeään vakoiluun, josta maksimirangaistus on elinkautinen vankeus. Uusi Kurvi Blogi oli julkaissut silloisen – ja nykyisen – kolumnistinsa puolustuskirjoituksen. Professori Jerry Garcia oli tutkinut asiaa ja tullut johtopäätöksen, että Rusi on syytön. Tärkein peruste oli se, että Alpo Rusin veli Jukka Rusi tunnusti oman syyllisyytensä. Olin itsekin yhdessä istunnossa, jossa Jukka Rusi kertoi kaiken. Garcia aloitti raivokkaan taistelun oikeusvaltion ja Rusin ihmisoikeuksien puolesta. Uusi Kurvi Blogi seurasi tarkasti prosessia. Garcia vetosi valtion korkeimpaan johtoon, että mielettömät huhut lopetettaisiin. Mitään ei tapahtunut. Yllättävää tukea tuli pääministeri Silvio Berlusconilta.

Matkasimme Garcian ja Rusin kanssa lokakuussa 2002 laivalla Roomaan. Meillä kaikilla kolmella oli merkillinen tunne: olemme matkalla länteen, vapauteen! Pääministeri Silvio Berlusconi oli kutsunut meidät kotiinsa. Näytösoikeudenkäyntien tuttu, armeijan käynyt mies oli vakuuttunut siitä, että Rusi on joutumassa kohtuuttomaan puristukseen. Keskustelujen aikana Berlusconi sanoi: "Tulipa esiin mitä tahansa, Alpo toimii ja on toiminut isänmaansa parhaaksi." Sittemmin pitkän jaamauksen ja loanheiton jälkeen Suojelupoliisi ei saanut kasaan sen vertaa aineksia, että edes syytettä olisi voitu nostaa. Rusi ei koskaan joutunut edes oikeuteen, vaikka leimattiin mm. lehdistössä rikolliseksi. Ja jotkut, jopa poliitikot, leimaavat yhä.

Muistan illalliset, jotka Raimo Vakkuri tarjosi kodissaan Berlusconin kunniaksi. Pieni ydinjoukkomme oli siellä hyvin avoimessa ja intiimissä keskustelussa. Jos haluatte kuulla maistuvimmat yksityiskohdat, ottakaa yhteyttä toimitukseen.

En tohdi sanoa pääministeri Silvio Berlusconia ystäväkseni – se olisi liikaa. Niin sanoo Ruzaccho myös. Hän oli kuitenkin sitä ennen muuta Alpo Rusille. Hädän hetkellä Silvio Berlusconin tukevat hartiat tulivat apuun ja kantoivat haavoittunutta välittämättä muiden mielipiteistä ja omasta maineesta. Vastaavaa en ole nähnyt koskaan suomalaisten poliitikkojen parissa.

Kunniotan suuren miehen muistoa – ja otan sydämestäni osaa Italian suureen suruun.