maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Uusi Kurvi Opinioni Kalenteri, luukku 18

Kahdeksantoista.

Eighteen.

Eighteen 'til I die, lauloi Samuli Edelmann nuorena rokkikukkona aikoinaan. Onko rock-muusikolle etua itsetuhoisesta, päihteitä suosivasta elämäntyylistä? Kuinka monta potentiaalista populäärimusiikin mestariteosta olemmekaan menettäneet, kun idolimme ovat hukkuneet övereissään omiin oksennuksiinsa milloin kylpyammeissa, urheiluautojen rateissa tai ylhäällä taivaan sinessä yksityissuihkukoneissaan? Kuinka monta olemmekaan saaneet iloksemme, kun idolimme ovat rohkeasti nousseet sisäavaruuden ei-niin-siististi-kuuliin Eebeehen, matkanneet päidensä sisään ja tuoneet matkakertomuksensa meille, kotisohvillamme turvallisesti korvat pyöreinä kuunneltavaksi?

Olisiko Elvis tehnyt vuoden -68 comebackiaan ilman mielialalääkkeitä tai rasvaisia sämpylöitä? Olisiko Sonny Bono löytänyt Cheriä, ja singonnut molempia tähtitaivaalle ilman jaettua jointtia? Olisiko Cher tehnyt hyvää musiikkia 80-luvulla ilman kokaiinia? Olisiko Sonny itse ryhtynyt ikinä republikaanipoliitikoksi ilman kokaiinia? Onko David Crosby edelleen rock, koska hän nukkui palavien patjojen päällä ja selvisi hengissä? Olisiko Elton John käyttänyt aina ihan tavallisia silmälaseja jos hän ei olisi koskaan kokeillut päihteitä?

Tottakai voimme kaivaa Keith Moonin luurangon haudastaan Lontoon Golders Green Crematoriumista, ja istuttaa hänet rumpujen taakse vodkapullon ja muutaman speedballin kanssa, mutta emme voi tietää antoiko hän kaikkensa rock-musiikin alttarille. Saattaa olla, että Keith omasta mielestään säästeli itseään ja luovuuttaan tulevaisuuden mainetekoja varten. Onhan vallan mahdollista että hän suunnitteli oikean oopperan säveltämistä, näyttääkseen Pete Townshendille mistä kana oikeasti virtsaa.

Mielestäni ammattimaisille rock-muusikoille pitäisi järjestää huumetestit, jolloin saisimme tietoa korrelaatiosta päihdyttävien aineiden käytön ja musiikin laadun välillä. Tietenkin testit olisi pitänyt aloittaa viimeistään 1920-luvun jazz-muusikoiden keskuudessa. Nykyaikaisten narkkarimuusikoiden kerätessä kaiken kunnian vanhan koulun kuosittajien saavutukset jäänevät todisteiden puuttuessa yleisen mielipiteen mukaan vain ajan hengestä inspiroituneeksi. Lordin voinemme toki yhteisestä sopimuksesta jättää testien ulkopuolelle, kukaan ei voi keksiä niin paskaa ideaa, ja tehdä niin paljon rahaa selvinpäin.

1 kommentti:

Käyttäjä vaihdettu kirjoitti...

Kapakkatietovisailujen ystäville pieni knoppitieto: David Crosby on Sheriffi ("High Noon") -elokuvan kameramiehen Floyd Crosbyn poika.

Tämä tieto takataskussa kelpaa aloittaa pidempikin keskustelu. Sillä on myös hyvä iskeä seuraa tanssiravintoloissa.