perjantaina, tammikuuta 19, 2007

In memoriam: Rudolf August Oetker

SS:n ja Oetkerin suvun jäsen Rudolf August Oetker menehtyi Hampurissa 16.1.2007 keuhkokuumeeseen 90 vuoden kypsässä iässä. Rakastettu ja ihailtu Oetker tunnettiin intohimoisena taidemesenaattina. Lisäksi hänen pakastepizzansa ovat paistuneet tuhansissa suomalaisuuneissa, yhtä hyvin sellaisenaan kuin tuunattuinakin.

Nuorena Oetker pyrki pankkialalle, mutta sodan hirvittävä mylly kiskoi hänet mukaansa. Pommitukset vaativat veronsa Oetkerin suvussa ja vuonna 1944, orpona, hän otti yksin haltuunsa perheyrityksen. Tunne lienee ollut samanlainen kuin Alpo Rusilla, kun suojelupoliisi vainosi häntä ilman syytä, pelkkien pahantahtoisten epäilysten nojalla.

Rudolf August Oetkerin suuri kuningasajatus oli myydä suomalaisille opiskelijoille ja muille nuorille kaupunkilaisaikuisille italialaisilla nimillä varustettuja valmispizzoja. Tämä tuotti hänelle ja kahdeksalle lapselleen useiden miljardien eurojen omaisuuden. Lisäksi Oetker valmisti Wodka Gorbatschowia ja omisti luksushotelleja.

Uusi Kurvi Blogi haluaa muistaa kaikkien pakastealtaiden kuningasta hiljaisella hetkellä.

4 kommenttia:

Mademoiselle Vosges kirjoitti...

Hiljennyin tänään pakastealtaan äärelle. Vein kotiin tonno-ötkerin, tuunasin mozzarellalla, himmensin valot, sytytin kynttilän, laitoin Jeff Buckleyn soimaan. Nakersin pizzaa hitaasti, omistin sen ikuisuudelle.

pässi kirjoitti...

Der Pakaste-Alte. Rest im Frieden.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole montaakaan päivää siitä, kun pysähdyin lähikaupan pakastealtaalle kuultuani dr. Oetkerin viekoittelevan seireeninkutsun. Käteni ojentuivat vaistomaisesti kohti tuota herkkupakkausta, joka kylmissään aneli päästä uuniini lämmittelemään. Juuri kun olin puristamassa sormeni poloisen pizzan ympärille, iski Ebenezer Scroogen, tuon vanhan kehnon, henki minuun kieltäen tuhlaamasta rahojani mihinkään niin kalliiseen. Hetkeä myöhemmin poistuin kaupasta Saarioisen kinkkupizzan kera.

Samaan aikaan tuo suuri mies, yksi viimeisistä aikamme suur-sellaisista, makasi kuolinvuoteellaan tuhannen kilometrin päässä mielessään vain yksi asia: älkää antako perintöni kuolla. Ja täällä kylmässä Suomessa minä poloinen osoitan kylmää piittaamattomuutta hänen elämäntyötään kohtaan. Ihminen on ihmiselle susi. m.o.t.

Anonyymi kirjoitti...

Niin äkkiä lähdit.

Varoitit hetken ennen.
Halunnut et rakkaittesi
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen,
kuin se tärkeintä maailmas ois.

Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,
jota luulon olevan loputtomiin.
Kun vein sinut kävelylle tienlaitaan
sen sijaan että olisin vienyt metsään,
jonka tuoksuja niin rakastit.

Olisit ansainnut sen.
Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.

Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä,
mitä olenkaan vailla ilman lämpöäsi...