UUSI KURVI BLOGI AJASSA
Porkkalan palauttaminen takaisin asialistalle
Toinen maailmansota päättyi atomipommeihin Hiroshimassa ja Nagasakissa elokuussa 1945. Euroopassa sota oli jo loppunut ja voittajavallat kohtelivat haluamallaan tavalla hävinnyttä osapuolta. Suomi oli irtautunut erillissodastaan jo edellisvuonna, mutta silti maatamme kohdeltiin kuin natsien liittolaista. Kommunistimme olivat valmiit tekemään vallankaappauksen Moskovan tuella, pyhät kristilliset arvot poljettiin mutaan ja keinottelijat sekä poliittiset pyrkyrit tekivät Canossan-matkojaan NL:n suurlähetystöön. Valvontakomission vodka virtasi Tornissa niin kuin suomalaisen sotilaan veri vain hetkeä aiemmin Talin-Ihantalan torjuntataistelussa, jossa itsenäisyydestämme maksettiin korkein mahdollinen hinta.
Eräs näitä ajan ilmiöitä oli Porkkalan alueen pakkovuokraaminen neuvostovaltiolle. Tykinkantaman päässä valtakuntamme pääkaupungista oli yht’äkkiä kokonainen tukikohta. Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton armeija keskellä fragiilia uusmaalaista kulttuurimaisemaa.
Nyt Suomi on liittynyt Euroopan unioniin ja on hakemassa NATO-jäsenyyttä tavoitteenaan lopulta liittyä kaikkiin järjestöihin, joissa muut länsimaiset demokratiat jo ovat istumassa niiden pöytien ääressä, joissa todelliset, myös Suomea koskevat päätökset tehdään. Tätä taustaa vasten Porkkalan alueen luovuttaminen Idän uhkalle on ollut rikos ihmisyyttä vastaan.
Uusi Kurvi Blogi vaatii Porkkalan alueen välitöntä palauttamista Suomelle. Päättäjien on aika huomata, ettei näitä asioita voi enää lakaista maton alle niin kuin suomettumisen kauhuvuosina. Valtamediassa on vuosikausia oltu hiljaa Porkkalan palauttamisesta. Voimme vain ihmetellä, miksi siitä keskusteleminenkin on kielletty. Uusi Kurvi Blogin mukaan Porkkala tulee palauttaa välittömästi! Se on palautettava tyhjänä kaikkia historiallisia rajojaan myöten.
Vetoamme lukijoihin, interaktiivisiin kokijoihimme: Kirjoittakaa kansanedustajaehdokkaille! Kysykää vaalikeskusteluissa tiukasti, miksi Porkkalan palauttamisesta vaietaan. Kirjoittakaa yleisönosastoihin, verkkofoorumeille, blogeihinne.
Emil Skogin hengessä: Porkkala on palautettava!
1 kommentti:
Porkkala on meidän! Rähmällään olon on loputtava välittömästi. Kansalla on oikeus tietoon, sanaan, totuuteen. Miksi Jussi Pajunen vaikenee?
Lähetä kommentti