maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Kolmosen suosio laskussa.

Kolmonen on menettänyt suosiotaan sitten vuoden 2005 mittausten. Vanhimmat tilaajamme saattavat vielä muistaa lehtikultaisen 80-luvun, jolloin Kakkonen oli Ykkönen, Lauri "Höfgen" Töhröinen valtion elokuvateatterin johdossa, ja Kolmosta juhlittiin etenkin nuorison keskuudessa uutena villityksenä Moonbootsien ja Bula-hattujen kanssa.

Tilanne on kuitenkin muuttunut dramaattisesti. Uusi Kurvi Blogin uutterat kenttätoimittajat selvittivät syitä, jotka ovat johtaneet Kolmosen hylkäämiseen:

- Valtion järjestämän Idols-kisan juontajakisassa on Kolmoseksi jäänyt Valtionjuontaja Heikki "Hendrik" Paaso.

- Suomen Euroviisukarsintaedustajaksi valittiin viime yönä yllättäen Evan Essenceä laulanut Semi "Heinz" Hevaritar. Tämän päätöksen takana oletetaan olevan mystinen kolmen hengen sisäpiiri, joka löi vetoa Hevarittaresta numerolla Kolmonen.

- Ihmiset tuntevat kyllä Ykkösen, ja Kakkoseenkin uskaltaudutaan joskus, mutta Kolmonen taitaa olla jo vähän liian kinkyä, vai eikö? Tai siis, mitä sä tarkotat tolla Kolmosella?

- Kukaan julkisuuden henkilö Stimpyn jälkeen ei ole enää tunnustanut telkkarissa käyvänsä Kolmosella.

- Nelosesta tulee enemmän känniin, vaikka se maksaa monin paikoin vain vähän enemmän kuin Kolmonen.


Uutuus-kirjailija Susi-Heila Kuurosen manageri Seppo "Liela" Westendburger kommentoi Kolmoseen liittyvää polemiikkia kilpailevassa netti-zinessä Possessa:

Se oli Susanin toive. Meitä oli kolme henkilöä, minä, kustantaja ja Susan, miettimässä kirjan aineistoa ja sen suhteen oli useita vaihtoehtoja. Viestejä jouduimme pyytämään Susanilta useaan kertaan.


Kirjoittajan oikeaan alaleukaan on puhjennut viisaudenhammas.

3 kommenttia:

pässi kirjoitti...

Haluan samaa substanssia kuin nothingman.

Ruzaccho kirjoitti...

Nothingmanilla lienee puhjennut aivan erityisesti sisällöntuotantohammas.

Ilbis kirjoitti...

Höpsis.

Kyseessähän on interaktiivista nuorisoa puhuttavia teemoja -kuten tuoreen esikoiskirjailija Klaus Mannin romaani Mefisto- ruotiva kantaaottava reportaasi.


Ainii ja henrikki, oot vittu mun kirjanpidon mukaa pydessä edellisestäki setist. Etkä muute iha skidisti.