perjantaina, elokuuta 17, 2007

Ruotsin kuningaspari salaa Suomeen

UK – RITA TAINOLA

Ari ”Idols” Koivunen järjestää tänään Munkkivuoren yksiössään suuret illalliset, joiden vieraslistalla on Ruotsin kuningaspari Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia. Kaarle Kustaa on tunnettu siitä, että hän nauttii ystäviensä järjestämistä juhlista enemmän kuin virallisista tilaisuuksista.

Niinpä hänen ei tarvinnut aikailla myöntyessään ystävänsä Ari Koivusen illalliskutsuun.

Kuningas ja Koivunen ovat vanhoja tuttuja keskenään. Heitä yhdistää erityisesti yhteinen harrastus. Miehet metsästävät hirviä ja fasaaneja yhdessä vähintään kerran vuodessa, mutta tapaavat toisiaan muutenkin kuin metsästysreissuilla.

Vuosi sitten kuningas kutsui Koivusen myös 60-vuotisjuhliinsa. Kuningaspari tulee arvatenkin mielellään Koivusen juhliin, sillä täydellisyyteen pyrkivän Koivusen järjestämät juhlat ovat aina tyylikkäät, mutta kuitenkin myös rennot ja hauskat.

UK:n tietojen mukaan kuningas ja kuningatar eivät suinkaan ole ainoita siniverisiä, jotka saapuvat Turunväylän varrella sijaitsevaan yksiöön. Vieraslistalla on myös kaksi prinsessaa, jotka ovat todennäköisesti Kaarle Kustaan sisaria.

Tämäniltaisiin juhliin on kutsuttu 300 vierasta, joukossa lukuisa määrä talouselämän mahtivaikuttajia niin Suomesta kuin Ruotsista.

Ei kommentteja: