Luurit korvilla: Autoton päivä Neuvostoliitossa

Tässä hän istuu kuin kuka tahansa meistä. Susanna, Suski, Sussu. Nimet ovat kuin patalaput liian kuuman uunipadan korvilla. Kuka tämä ihminen on, joka aikanaan kertoi palanneensa kolmiviikkoiselta mallinuraltaan Suomeen, koska hänen ”annettiin ymmärtää” vähän liikaa, mutta joka nyt kirjoittaa kirjoja vaginallaan?

Tapaamme Kirkkonummen Veikkolan El Weicco -ravintolassa. Kasvukeskuksen uudet talot ja ränsistynyt teollinen miljöö lyövät toisiaan korville. Vainion linja-autot jyristelevät ohi loputtomalla matkallaan Kemiöön. Mitä ne siellä tekevät? Susannan silmät ovat ummessa, kuten ne vanhoilla juopoilla aina ovat, kun hän aloittaa tarinansa. En ole uskoa kuulemaani.

– Niin… hän aloittaa. Hänen luisille poskilleen kohoaa hento punerrus. – Viipurin pamaus, se oli jotakin. Knut Possessa oli enemmän miestä kuin kaikissa näissä vässyköissä yhteensä. Jos kertoisin teille kaiken, ette uskoisi kuulemaanne, saatanan siat.

Pää huojahtaa. Otsa kolahtaa pöytälevyyn. Susanna menettää tajuntansa. Verinen noro valuu otsanahasta. Se liukenee tuoppia ympäröivään olutrenkaaseen. Maailma on jälleen muuttunut. Poimin kaljalasin kouraani ja kulautan laimiskan kurkkuuni.