Isomunaisen ystävän päivä

Ystävänpäivä lähestyy, Pyhän Valentinuksen teurastajaiset. Isomunainen ystäväni on matkoilla, eikä kirjoita. Minun käy kehnosti, mikäli hän ei kirjoita. Tämän blogin käy kehnosti, mikäli hän ei kirjoita. Isomunainen ystäväni on mahdollisesti koko maailman ala-arvoisimmin käyttäytyvä muusa.

Olen toivonut tähän mennessä elämältäni kahta (2) asiaa, ja koska kirjoitan blogia anonyymin noloussuojanaamion takaa, voin tunnustaa että olen agnostisesti myös rukoillut niitä Jumalalta:

1. että selviäisin vaurioitta paksusuolen tähystyksestä (toteutui yhdeksän vuotta sitten)

2. että saisin jonakin ystävänpäivänä ennen kuolemaani suudelman sekä ystävänpäiväkortin (ei ole koskaan toteutunut).

Miksi juuri Valentinin päivänä? Miksi amerikkalaisteinien joulunjälkeistä kulutusstagnaatiota herättelemään kehitettynä taikauskobakkanaalina? Oh well. Jotkut ihmiset toivovat elämältä lapsia, toiset moottorivenettä ja kolmannet intiimejä hetkiä naapurin Rekun kanssa. Minä toivon ohimenevää romantiikkaa, yhtenä sinänsä tavanomaisena helmikuisena iltana. Syynä on rakkaus. Ei tosin toiseen henkilöön kohdistuva rakkaus, joka heti itserakkauden jälkeen on rakkauden petollisin (ja sen vuoksi toiseksi kutkuttavin) alalaji, vaan rakkaus ritualistista romantiikkaa kohtaan. Rakkaus sellaista rakkautta kohtaan, jota kutsutaan hovirakkaudeksi tai hienostuneeksi rakkaudeksi (l'amour courtois tai fin amour), ja joka perustuu rituaaleihin, runouteen, väliaikaisuuteen ja salaisuuteen.

Hovirakkaus liittyy ystävänpäivän historiaan ja Pyhän Valentinuksen kuolemaan kristillisenä marttyyrina. Valentinuksenpäivää juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 496 Paavi Gelasius I:n aloitteesta, joskaan juhlaan ei vielä tuolloin liittynyt romantiikkaa, erotiikkaa tai sydämenmuotoisia postikortteja. Valentinus-polo (joka todellisuudessa saattoi olla äreä, harvahampainen aseksuaalinen ukko, sillä totuus on yleensä tarua ironisempaa) joutui mukaan pelehtiväisten leikkeihin vasta keskiajalla, jolloin Ranskan kuninkaan hovissa ryhdyttiin välittämään Valentine-nimellä varustettuja salaisia rakkausviestejä, "les valentines", salaisten (ja usein tahoillaan naimisissa olevien) rakastavaisten kesken.

Hovirakkaus oli osa ritarikulttuuria, jota representoivat runolliset trubaduurit. Ritarillisuuteen liittyi myös ritualismi, aristokraattisuus ja salaisuus - ritarin kaltainen rakastaja kirjoitti rakastetulleen kirjeitä, runoja ja lauluja, sitoi kukkakimppuja ja lähetti makeisia, eikä koskaan julkisesti toivonut ponnistuksilleen vastinetta. Hän palvoi rakastettuaan kuin ritari valtiatartaan, sotilas kuningatartaan tai uskovainen jumalaansa - vailla vaihtoehtoa ja vailla kritiikkiä. Tästä pyyteettömyydestä juontaa juurensa ajatus ritarillisuuden jaloudesta, joka sellaisenaan oli toki ihastuttavaa, muttei hovissa laisinkaan pyyteetöntä, sillä pyytettömyys klassisessa merkityksessään olisi tietenkin vesittänyt koko hauskuuden. Rakkauteen liittyi seksuaalinen, salainen puoli ja aviorikkomukset, joiden herkullisuuden saattoi etukäteen vain etäisesti aavistaa rakastajan lähettämien neilikoiden ja mintunlehtien tuoksusta sekä anis- ja suklaalaramellien kiusoittelevasta suloisuudesta kielenkärjellä.

Trubaduurikulttuuri puolestaan liittyi alkujaan feodaaliherruuteen, jossa jokaisella linnanrouvalla oli feodaalinen oikeus omaan, alhaisempaa sosiaalista kastia edustavaan trubaduuriin. Feodaalista trubaduurikulttuuria ei tule siksi sekoittaa myöhäiskeskiajan hovivehtailuun sellaisenaan. Trubaduurin tuli olla vilpittömän rakastunut feodaaliherrattareensa, tai hän oli trubaduurina arvoton. Trubaduurin ja linnanrouvan välillä ei ollut lihallista tai romanttista suhdetta, vaan trubaduurin tehtävä oli vahvistaa linnanrouvan roolin arvokkuutta ja ihanuutta. Trubaduurin käsitys rakkaudesta oli täydellistä, särötöntä, ideaalista ja fantastistakin - sen avulla ylläpidettiin paitsi linnanrouvan ylemmyydentuntoa, myös yhteisöllistä ideaalia rakkaudesta.

En voi välttää ajatusta siitä, että olen isomunaisen ystäväni henkilökohtainen trubaduuuri. Miten siinä tapauksessa tulisi suhtautua Jacques Lacanin väitteeseen trubaduureista: "miehelle..nainen oli hänen tekemänsä, hovirakkaus oli ainoa tapa selvitä elegantisti seksuaalisen suhteen puuttumisesta" (Jacques Lacan, The Feminine Sexuality). Siitäkö tässä on kyse? Kirjoitan selviytyäkseni elegantisti seksuaaliyhteyden puutteesta hänen kanssaan? Se ei voi olla niin. Huomenna on ystävänpäivä, ja unelmani ovat jo valmiiksi murskana.

Unelmissani me kävelisimme Hakaniemen siltaa pitkin, minä ja isomunainen ystäväni, hän katselisi minua paksujen kulmakarvojensa takaa, ja taivaalla loistaisi usvainen tähtien vana, ja se heijastuisi veteen Siltasaaren edustalla. Lauha talviyö! Me kävelisimme asunnolleni, missä laittaisin levysoittimeen Mireille Mathieun "Une Femme Amoureusen", ja hän ojentaisi minulle pienen suklaarasian tai jonkin romanttisen posliiniesineen. Sitten me rakastelisimme niin että hän itkisi ilosta (en minä, sillä jättäisin hänet aamulla, mutta katselisin hänen itkuisia silmiään ja ajattelisin: voi sinua, söpöliini) ja samanaikaisesti, tietämättämme, sukupuuttoon kuolemaisillaan olevat pienet pandat parittelisivat lehvien suojassa shetsuanilaisissa laaksoissa ja eräässä pariisilaisessa kahvilassa Gare de Lyonin liepeillä tarjoilijatar sulattaisi kaakaoon kahta erilaista maitosuklaata, ja Linnunrata yhtyisi toiseen, tuntemattomaan galaksiin, ja me saisimme uusia planetaarisia naapureita, jotka katselisivat meitä ikkunan takaa ja sanoisivat omituisella avaruuskielellään: ovatpa he kiihkeitä! Ja onpa tuolla homo sapiensilla suuri penis!

Mutta ei. Isomunainen ystäväni ei edes kirjoita. Leikkiikö hän vaikeastitavoiteltavaa? Vai onko hän keksinyt jonkin uuden romanttisen leikin, jonka sääntöjä en tunne? Olen hänen silmissään varmasti typerys.

Siispä otan hyllystäni LP-levyn, laitan soimaan "Bravo tu as gagné", syön yhden voileipäkeksin ja tunnen oloni erittäin happamaksi. Mireille, Avignonin neiti...mikä naurettava tukka. Näin tosin hiljattain Stockmannin alusvaateosastolla hyvin kauniin tytön, jolla oli samanlaiset hiukset kuin Mireille Mathieulla. Hän osti valkoisia nyppypitsisiä DIM-rintaliivejä. Hänellä oli joutsenmainen kaula ja hyvin pitkät ripset. Seisoin kassajonossa viistosti hänen takanaan ja ajattelin: ehkä hän osti pitsiset rintaliivit ystävänpäivää varten? Ostiko hän sukkanauhatkin? Jos hänellä on poikaystävä...poikaystävä herää joka aamu, katsoo vierellään nukkuvaa joutsenta ja ajattelee: rakas Jumala, rakas Jeesus, lupaan etten enää koskaan käytä nuuskaa tai runkkaa näppikselle jos vain ette vie häntä koskaan pois. 

Ystävänpäivä on kapitalistista pusuhippaa tavarataloissa. En voi osallistua siihen tänäkään vuonna. Kirjoitan isomunaiselle ystävälleni silti ystävänpäivärunon, jota hän ei tule luonnollisestikaan koskaan lukemaan, mutta kirjoitan sen silti, jotta tuntisin oloni itsevarmaksi kuin Mireille Mathieu laulaessaan Puna-armeijan kuoron säestyksellä. Runon nimi on "Isomunaiselle ystävälleni, jonka kanssa olisin halunnut pelehtiä helmikuun 14. päivänä 2008, ellei hän olisi ollut niin hankala, mutta nyt on suoraan sanottuna liian myöhäistä".

Kuulin tänään että olet Hampurissa, asut lähellä Reperbahnia
Istut kapakoiden kelmeissä valoissa
Ja minä kiertelen tavarataloissa...
Joissa voi lesbolaisesti vaania 

Halusin vain yhden asian, alakulon pois
ja vaaleanpunaisen suklaarasian
vaikka toisaalta siinä on kaksi 

Miksei kanssasi voi leikkiä?
Olen kakaramainen ja lapsi
Otan jalkovälisi suunnaksi
Laitan poskipäihin meikkiä
Avaan suuni juuri ennen...se ei ole leikkiä 

Mireille Mathieu esiintyy Kielissä huhtikuussa
Vinkiksi vaan jos päätät jäädä Saksaan
Keski-ikäisillä raha kasvaa puussa
3-5 %:lle niistä tulee syöpä maksaan
Joten ne kuuntelee chansonia sikari suussa

Ja sanoo 

Lapsi, älä ole nostalginen aasi!
Osta omat suklaasi!
Vähän takapakkia ja myyt maasi!
Kun olet viidenkymmenen, tiedät
Että ystävänpäiväkortteja saa rahalla
Ei millään pahalla
Että bourbonin avulla sen kaiken siedät
Ja parkkiintuneella nahalla 

Vastaan: en ota kritiikkiä vastaan!
En välitä vaikka Valentinus on munapää
Keksin aina jotakin ilkeämpää
Tänään makaan jalat harallaan mahalla
Käsittelen kaikkialta bikinivahalla
Kohtalo saa panna parastaan! 
Eivätkä temppuni tähän jää
Ainakin jossain on nyt pehmeää.