1. Macarons. Helsingissä niitä valmistaa ihana Frambois sekä Cochon Bakery. Framboisin tuoreet macaronit katoavat Stockmannilta, Ekbergistä ja Englistä hetkessä, joten niitä ei aina ole tarjolla. Silloin kun on, on toimittava. Cochonin suklaamacaronissa on hieman chiliä, mikä tekee siitä viehkeän, mutta leivosmenyyssä on ikäviä kirjoitusvirheitä.
Macaronien korkeinta muotoa, Laduréen suklaamacaronia, on mahdollista maistaa Pariisissa, Berliinissä tai Lontoossa (Harrods ja Burlingon Arcade). Olen löytänyt Laduréen macaroneja joskus myös Tukholmasta, NK:n ruokahallista, mutta vain satunnaisesti. Luulen, että NK lennättää niitä toisinaan Tukholmaan aamukoneella Pariisista tai Berliinistä. Ei erityisen taloudellista eikä ekologista. Olen samanaikaisesti sekä järkyttynyt että järjettömän mustasukkainen.
2. Cat Power - Jukebox. Sopii yöllisiin kävelyretkiin räntäsateessa, raitiovaunun kellertävään sisävaloon sekä nautittavaksi yksin sängyssä, alkoholilasillisen kanssa, pimeässä.
3. Hunajapomelo. Vaatii kuorimista, mutta riittää yhdelle ihmiselle 3-4 päiväksi. Hunajapomelosta voi tehdä myös hieman kirpeänmakuista pirtelöä tai nauttia sitä pieninä paloina aamiaiseksi maitosuklaan ja haudutetun vihreän teen kanssa.
4. Fatty Sounds
5. Happiness and the Selfish Capitalist. Se, että maailmassa on olemassa muun muassa buddhalais-marxilaisia psykoanalyytikkoja, sellaisia kuten Erich Fromm, tekee maapallosta niin hysteerisen paikan, että tekee mieli jäädä.
lauantaina, helmikuuta 02, 2008
Itsetuhoa vastaan, 1
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
"4. Fatty Sounds"
-Ska:han on lyhenne paskasta.
Lähetä kommentti