Voiko suuria ikäluokkia rakastaa liikaa?

Heipä hei kullanmurut! Iso kiitos hyvistä kysymyksistä, niitä on tullut varsin paljon. Yritän toki vastata kaikkiin, mutta kysymysten suuresta määrästä johtuen vastauksia voi joutua odottamaan hetkisen. Malttia!

Nimimerkki yx vaa lähestyy Henrikkiä mielenkiintoisella kysymyksellä. Hän pohtii, voiko suuria ikäluokia rakastaa liikaa. Erinomainen kysymyksenasettelu, yx vaa!

Henrikin vastaus: Parahin yx vaa, liikut aihealueella, jossa tunteet usein voittavat rationaalisuuden. Baby-boomereihin kun on helppo ottaa kärjistynyt kanta, mistä esimerkkinä on toiminut vaikkapa Osku Pajamäen pamfletti “Ahne sukupolvi” tai vaikkapa Helsingin Sanomien riippumattomat kolumnit.

Rakastaminen on käsitteenä varsin monitulkintainen ja hyvinkin subjektiviinen. Uppoutumatta kuitenkaan semanttisen pohdiskelun suohon voinemme tässä yhteydessä puhua rakastamisesta ns. yleismaailmallisessa merkityksessä, jossa rakkaus on voimakas tunneside ja syy haluta hyvää jollekin taholle. Luonnollisesti rakkauteen kuuluu myös fyysinen puoli, emmekä rajaa sitäkään pois kontekstissamme.

Osku Pajamäki selvästikin rakastaa suuria ikäluokkia liikaa, koska on jaksanut kirjoittaa kirjan heistä. Vaikka Oskun kirjan sisältö on puettu vihaisen myöhäisnuoren kärjistettyyn kritiikkiin häntä edeltävää sukupolvea kohtaan, on rivien välistä luettavissa suurta rakkautta. Oskua itseään lainaten: "kirja sisältää kollaaseja, paatosta, muistikuvia ja kohtaamisia”. Voiko esimerkiksi paatosta syntyä ilman rakkautta? Ei tietenkään. Kuten Aristoteleskin jo retoriikan teoriassaan muotoili,  pathos täydentää kirjoittajan ethosta ja logosta, ja pathoksen moottorina on tietenkin rakkaus. Oskun vähäiseen ethokseen en tietenkään ota kantaa. Ehkä jokin feromonipohjainen kölninvesi voisi auttaa?

Koska mikään ei ole väsyttävämpää kuin suuri ikäluokka joka todistelee itsestäänselvyyksiä (“ilman meitä ei olisi teitä”, tarkoittaen sekä meitä että autoteitä; “me rakensimme tämän maan”, “saatanan pullamössöjengi”), ovat esimerkiksi juurikin Pajamäen tyyppiset retorisesti ansiokkaat mutta substanssiltaan köykäiset pamfletit turhaa rakkautta suuria ikäluokkia kohtaan. Tuloksena on lisää haukotuttavaa todistelua. Miksi emme myönnä tosta vaan että oikeassahan he ovat ja että kyseinen jengi on tehnyt vitun paljon töitä ja voi voi jos nyt on vähän rasvamaksaa mutta eipä sitä ehtinyt ajattelemaan kun piti käynnistää paperikoneita Kanadassa ja betoniraudoittaa Svetogorsk? Annetaan suurten ikäluokkien harmaantua rauhassa ja pestään niiden perseet mukisematta. Meille on tiedossa viljalti pätäkkää ja muuta omaisuutta, courtesy of juurikin tämä Oskun rakastama porukka. Liika rakkaus johtaa ahdistukseen, vihaan, kuminauhan katkeamiseen. Rakastetaan sopivasti. Rakkaudessa on kaksi k:ta, ja K-kauppiaskin tietää mitä kolme k:ta tarkoittaa.

Fyysisestä rakkaudesta sen verran tässä kontekstissa vielä, että kyllä, jos harrastaa liikaa seksiä, saattavat paikat olla kipeät. Tämä luultavasti pätee suuriinkiin ikäluokkiin, vaikka Henrikkikään ei ole ollut karnaalisessa kanssakäymisessä kenenkään 40- tai 50-luvulla syntyneen kanssa, ainakaan vielä. Kuten Helsinginkadulla tavataan sanoa – rohtuu se dikki Paavollakin!