"Filosofia.fi on suomalainen filosofinen internet-portaali. Se toimii ajankohtaisen tiedon välittäjänä, yhteydenpitokanavana, tienä verkkofilosofiaan, johdatuksena suomalaisen filosofian historiaan sekä digitaalisena arkistona. Portaali palvelee sekä tutkijoita että filosofiasta kiinnostunutta laajaa yleisöä."
Schopenhauer oli monin paikoin ihan asbaa, mutta erityisesti kiinnostaa, miten tulet käsittelemään hänen antisemitismiään!
Hitleriltä, joka toki luki myös Nietzscheä, jäi huomaamatta että Schopenhauer ei vittuillut ainoastaan juutalaisille vaan myös ja ehkä jopa ennen kaikkea saksalaisille. Mutta en kylläkään ajatellut kirjoittaa antisemitismistä vaan pessimismistä.
En vaan ehdi missään välissä kirjoittaa kun maistelen munaa.
Schopenhauer oli tyypillinen 1800-luvun filosofi, joka kääntyi pessimismiin ja/tai vihaan kun muut keinot eivät auttaneet. Paradoksaalista sinänsä, koska mies oli kuitenkin yksi aikansa avoimimmista mielistä esimerkiksi ns. itämaisten ajattelusuuntien suhteen. Olen muuten huomannut, että monille on helppoa sotkea keskenään buddhalaisuus ja pessimismi. Mikä on hassua, sillä näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Uusi Kurvi Blogin sisältämät nimet, olennot ja kontribuutiot – mukaanlukien Volmari Iso-Hollon autobiografia – ovat fiktiivisiä, eikä niillä ole mitään esikuvia todellisuudessa. Todellisuuden ja ironiatoimittajien loukkaantumista ehkäistäksemme toteamme että yleensäkään millään ei ole yhtään mitään tekemistä Uusi Kurvi Bloginkontribuutioiden, kontribuuttoreiden tai opinionien kanssa. Mahdolliset juridiset toimet blogia vastaan olisivat niin naurettavia, ettei sellaista voisi aikuinen ihminen kasvojaan menettämättä tehdä.
6 kommenttia:
Anna mä arvaan, tiedossa Kantin perintöä, fenomenologiaa, maailmaa tahdon ja ajatusten konstruktiona, pseudo-buddhzZzZzz
En oikein tiedä vielä mitä on tulossa, luultavasti jotain kopipeistattua www.filosofia.fi -sivuilta
Mutta sehän on oikein ok!
"Filosofia.fi on suomalainen filosofinen internet-portaali. Se toimii ajankohtaisen tiedon välittäjänä, yhteydenpitokanavana, tienä verkkofilosofiaan, johdatuksena suomalaisen filosofian historiaan sekä digitaalisena arkistona. Portaali palvelee sekä tutkijoita että filosofiasta kiinnostunutta laajaa yleisöä."
Schopenhauer oli monin paikoin ihan asbaa, mutta erityisesti kiinnostaa, miten tulet käsittelemään hänen antisemitismiään!
Hitleriltä, joka toki luki myös Nietzscheä, jäi huomaamatta että Schopenhauer ei vittuillut ainoastaan juutalaisille vaan myös ja ehkä jopa ennen kaikkea saksalaisille. Mutta en kylläkään ajatellut kirjoittaa antisemitismistä vaan pessimismistä.
En vaan ehdi missään välissä kirjoittaa kun maistelen munaa.
Schopenhauer oli tyypillinen 1800-luvun filosofi, joka kääntyi pessimismiin ja/tai vihaan kun muut keinot eivät auttaneet. Paradoksaalista sinänsä, koska mies oli kuitenkin yksi aikansa avoimimmista mielistä esimerkiksi ns. itämaisten ajattelusuuntien suhteen. Olen muuten huomannut, että monille on helppoa sotkea keskenään buddhalaisuus ja pessimismi. Mikä on hassua, sillä näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Heh.
Itse en sotke buddhalaisuutta ja pessimismiä keskenään, voin luvata. En myöskään sotke pessimismiä ja vihaa keskenään, voin luvata.
Lähetä kommentti