Itsetuhoa vastaan, 5

1. Kim Carnes. 1980-luvun tuhkaisin bombshell on pyörinyt mielessäni viime päivinä. Katselen Bette Davis Eyes -videota uudestaan ja uudestaan ja pohdin: miksei kukaan heittele enää hiuksiaan noin? Paitsi toisinaan ehkä minä. Mikseivät blondit ole enää noin paheellisia, noin sysimustia?  Missä vaiheessa blondismin oletusarvoiseksi merkityssisällöksi vakiintui seksikkyyden ja paheellisuuden sijasta söpöys, tyhmyys, sporttisuus tai viattomuus? Kim Carnes ja Debbie Harry kävelivät nonchalantisti East Villagessa, sytyttivät tupakan toisensa perään ja söivät aikuisia miehiä aamupalaksi.

On hätkähdyttävää, että Kim Carnes on Bette Davis Eyes -videolla 36-vuotias. Kim Carnes oli late bloomer - täydessä kukassaan vasta lähes 40-vuotiaana. Toivon, että minulle käy samoin.



2. Leonidas-jäätelö. Kampin teinix-keskuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva Kaakaopuu tarjoaa nyt Leonidas-konvehtien lisäksi jäätelöitä, joista erityisen merkillepantava on belgialaisista Spéculos-kekseistä tehty jäätelölaatu. Kanelilta ja inkivääriltä maistuvat spéculos-keksit (speculoos hollannin kielellä - keksien synnyinkoti on Flandersissa joten lienee oikeastaan häväistys puhua niistä ranskaksi) saavat skandinaavin ajattelemaan piparkakkuja, sillä erotuksella että belgialaiset speculoosit ovat hieman mausteisempia ja makeampia. Kaikista piparkakkuja kohtaan tuntemistani lapsuussympatioista huolimatta ne ovat myös huomattavasti herkullisempia. Kiitos, Kaakaopuu! (Hankin sellaisen paidan, jossa lukee "Kiitos Kaakaopuu" samalla fontilla kuin niissä paidoissa joissa lukee "Kiitos 1939-1945". Enkä nyt pilaile.)



3. Metrotaide. Rautatientorilla, metrolaiturilla rullaportaiden alapuolella, on ollut jo viime marraskuusta saakka esillä Sanna Karlsson-Sutisnan veistossarja "Metron kasvoja". Teossarja juhlistaa Helsingin kaupungin Metro 25 -merkkivuotta Itse huomasin sen ensimmäistä kertaa vasta muutama päivä sitten, ja pysähdyin. Kuinka olen saattanut kävellä niin monta kertaa sen ohi?

Kebablihatornia muistuttaviin veistoksiin on kaiverrettu perjantai-iltana metrossa istuvien kasvoja, jotka ovat jähmettyneet paikoilleen kuin tulivuorenpurkauksen seurauksena. Ulommaisessa veistoksessa on suuteleva pari, jonka ympärille on aseteltu pieniä simpukoita. Jos tulisi maailmanloppu ja vedenpaisumus, perjantai-illan metrossa suutelevat parit jäisivät juuri siihen asentoon, ja totta tosiaan, heidän vartaloihinsa kasvaisi simpukoita.

Hauskin yksityiskohta liittyy kuitenkin siihen, että kuten julkiset taideteokset yleensä, myös Karlsson-Sutisnan veistokset ovat saaneet osallistuvia kontribuutioita ohikulkijoilta. Viikonloppuna joku oli kaatanut suutelevan parin päälle olutta, joka valui pitkin heidän kasvojaan. Kohdasta, jossa huulet kohtaavat toisensa, valui oma ruskea nestevanansa, mikä loi vaikutelman likaisesta kuolasta. Perjantai-illan metron känniset seksuaaliteinit! Myhäilin tyytyväisena - taide käy oikeudesta.  t. Ikääntyvä vanhapiika

  

4. Oma seremonia. Henkilökohtainen seremoniallisuus tekee elämästä siedettävämpää. Seremoniallisuudella on psykologinen tehtävä: se rauhoittaa ajatuksia, auttaa keskittymään, tuottaa nautintoa ja antaa yksinololle kauniin, lähes pyhän merkityksen.

Cees Nooteboomin romaanissa Rituaaleja on hahmo, arrogantti erakkona elävä antiikkikauppias Taads, joka estää itseään tekemästä itsemurhaa lähinnä vain voidakseen nauttia huolellisesta japanilaisesta teeseremoniasta. Taadsille teeseremonia on pitkäkestoinen ja täsmällisesti sääntöjen mukaan suoritettava pyhä toimitus, johon harva pääsee mukaan, kenties yksi etuoikeutettu ystävä kymmenessä vuodessa. Seremonia ja siihen kuuluvat rituaalit antaa elämälle kauneutta, ennakoitavuutta, turvallisuutta, henkisyyttä ja merkitysten kehikon, jonka sisällä kohdata oman itsensä kasvokkain, vailla vihaa.

Olen kehittänyt itselleni muutamia henkilökohtaisia seremonioita, muun muassa kirjallisen seremonian, jonka aikana luetaan Houellebecqia ja juodaan giniä kahvimukista, sekä intiimis-eroottisen kylpyseremonian. Uusin seremoniani on viktoriaanissävytteinen teeseremonia, jonka säännöt olen keksinyt itse.

Ensin asunto siivotaan ja ostetaan tuoreita kukkia, ruukkukukiksi esimerkiksi begonioita ja orvokkeja (olen hieman mummomainen), ja leikkokukiksi jotakin vaaleanpunaista, esimerkiksi tulppaaneja. Sen jälkeen pukeudutaan teeseremoniamekkoon. Mekon ideana on, että se on niin bisarri luomus, ettei sitä voi käyttää muissa yhteyksissä. Se on salainen mekko. Olen ostanut omani 15 ja 7 eurolla Iso-Roobertinkadun UFFin alakerrasta. Toinen on ruusukankainen kellohamemekko 1950-luvulta, ja käytän sen kanssa suuria tekosafiirikorvakoruja. Toinen on 60-lukulainen mod-mekko, jossa näytän etäisesti coolilta, mutta vain etäisesti. 

Itse seremonian aikana istutaan joko pöydän ääreen tai kauniisti asetellun vaaleanpunaisen kankaan päälle lattialle. Nautitaan Théhuoneen mustikkateetä tai sitruunalla maustettua vihreää teetä, joko japanilaisista vadeista tai sievistä posliinikupeista. Teen kanssa nautitaan hedelmiä: viinirypäleitä, persikoita, kenties viikunoita. Lisäksi esille asetetaan pieni määrä jotakin vielä makeampaa (etenkin vihreän teen kanssa nautittavaksi) - halvaa, maitosuklaata tai pieniä galettes-keksejä. Taustalle laitetaan soimaan vanhaa Francoise Hardya.

Teetä juodaan hitaasti ja katsellaan pilviä sekä talojen lumisia kattoja. Kaikki suoritetaan hidastetusti: teen kaataminen, hedelmien nauttiminen ja ajattelu. Keskitytään hengitykseen ja tuoreiden kukkien tuoksuun ja kauneuteen. Samanaikaisesti ei saa tehdä mitään muuta. On vain oltava hiljaa, kaadettava lisää teetä ja katseltava taivasta. Seremonian lopuksi, kun kaikki tee on juotu ja mieli on rauhallinen, luetaan hiljaa yksi tai kaksi Christina Rossettin kasvimaailman sulokkuudesta kertovaa runoa, esimerkiksi "Consider the Lilies of the Field", jossa todetaan: Flowers preach to us if we will hear - the rose saith in the dewy morn: I am most fair; yet all my loveliness is born upon a thorn... Kukkapolot, niistä tehdään kiusoittelevia riimejä! Kukkia on tosin oikeastaan kaikkein kivointa kiusata, koska ne eivät kiusaa takaisin.

5. Internetlöydöt. Eräs internetin kaikkein kauneimmista puolista on se, että se tarjoaa julkaisukanavan paitsi äärettömälle määrälle kaikenlaista yhdentekevää kuraa, myös salatuille helmille, jotka muuten jäisivät piiloon. Vaikeutena on löytää heinäsuovasta kaikkein teräväkärkisimmät neulat, ne, jotka muistuttavat taas siitä, miksi www:n hienoinen anarkia on kannatettava asia. Blaa blaa. 2000-luvun kliseisin blogihavainto, tahdon jonkun pystin. Mutta asiaan.

Eräs parhaista löydöksistäni viime aikoina on vancouverilainen Brooke,  joka laulaa ja soittaa kitaralla omia suosikkejaan: The Decemberistsia, Cat Poweria, Radioheadia, Neil Youngia ja White Stripesia, ja julkaisee sen jälkeen tulkintansa Youtubessa. Brooken ääni on niin hämmentävän herkkä ja sensuelli, että joudun toisinaan ottamaan pelkästään sen vuoksi lasillisen sherryä. Brooken tulkinta The Flaming Lipsin Waiting for a Superman -kappaleesta on kauniimpi kuin alkuperäinen.  Sama koskee Sam the Sham & The Pharaohsin Little Red Riding Hood -tulkintaa, joka on niin herkkä että joudun pitelemään itsestäni kiinni. Yritän päättää, mistä kohtaa. Ehkä hiuksista.