maanantaina, maaliskuuta 03, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Uusi Kurvi Blogi on keskeinen tiedon lähde maapalloistuvassa tietoyhteiskunnassa.
Vastaava päätoimittaja:
Carl Gustaf Mannerheim
DISCLAIMER
Uusi Kurvi Blogin sisältämät nimet, olennot ja kontribuutiot – mukaanlukien Volmari Iso-Hollon autobiografia – ovat fiktiivisiä, eikä niillä ole mitään esikuvia todellisuudessa. Todellisuuden ja ironiatoimittajien loukkaantumista ehkäistäksemme toteamme että yleensäkään millään ei ole yhtään mitään tekemistä Uusi Kurvi Blogin kontribuutioiden, kontribuuttoreiden tai opinionien kanssa. Mahdolliset juridiset toimet blogia vastaan olisivat niin naurettavia, ettei sellaista voisi aikuinen ihminen kasvojaan menettämättä tehdä.
Carl Gustaf Mannerheim
DISCLAIMER
Uusi Kurvi Blogin sisältämät nimet, olennot ja kontribuutiot – mukaanlukien Volmari Iso-Hollon autobiografia – ovat fiktiivisiä, eikä niillä ole mitään esikuvia todellisuudessa. Todellisuuden ja ironiatoimittajien loukkaantumista ehkäistäksemme toteamme että yleensäkään millään ei ole yhtään mitään tekemistä Uusi Kurvi Blogin kontribuutioiden, kontribuuttoreiden tai opinionien kanssa. Mahdolliset juridiset toimet blogia vastaan olisivat niin naurettavia, ettei sellaista voisi aikuinen ihminen kasvojaan menettämättä tehdä.
2 kommenttia:
Tää on musta hyvä! Niin monta kohtaa, johon voisi tarttua. Tartun nyt kahteen.
Koostumuslisäyksesi on minusta erittäin aiheellinen. Kirjoitin pari vuotta sitten Gorban ystävän muistokirjoituksen (Gorba siis on mun mies). Tuossa kirjoituksessa käsittelin myös ruuan koostumusta.
Ystävä oli monella tapaa erityinen ihminen. Erityisen älykkyyden, erityisen herkkyyden ja erityisen syrjäytyneisyyden lisäksi hänellä oli erityinen makuaisti. Tai siis ei ollut. Hänellä ei ollut makuaistia ja hajuaistiakin vain hiukkasen. Hänelle ruoka oli hyvää, jos sen koostumus oli hyvää.
Hän rakasti sitä tuntemusta, jonka sai aikaan pitkittäin suuhun työnnetty puolikas Coloumbian kääretorttu (osittain kuivahtaneena), kun sen päälle hörpättiin purkillinen sekamehua. (Kääretorttu kuulemma turposi suussa suloisesti poksahdellen ja erityistä nautintoa tuottaen). Inhottavia sen sijaan olivat kaurapuuro tai lihapullissa vaanivat kovat sipulikökkäreet (ja todennäköisesti myös ne paistetut silakat ja limainen valkokastike, joita tarjosin hänen käydessään kotonani ensimmäistä kertaa. Silloin en vielä tiennyt).
Toinenkin kirjoituksesi kohta aiheutti minussa ajatustoimintaa! Se oli tietoisuus omasta kuukautishajusta. Olen paljon pohtinut, miten vastenmieliseltä opiskelijoista ajoittain täytyy tuntua haistella viereen pysähtyvää opettajaa. Siis ajattele nyt: pulpetissaan puurtavan opiskelijan nenä on jotakuinkin samalla korkeudella kuin neuvomaan pysähtyneen opettajan hajulähde.
Kysyin kerran lankomieheltä, onko hän pannut merkille naisen hajun tuossa mielessä. Paljon lentävänä liikemiehenä hän sanoi usein oikein tietoisesti pyrkineensä noteeraamaan, onko lentoemännistä haistettavissa muutakin kuin Channelin Cristalle. Ei kuulemma ole (nyt siis tiedämme syyn).
Olisi kivaa joskus jutella ruoan koostumuksesta oikein antaumuksella ihmisten kanssa, joilla on koostumusherkkyyttä. Ei "onpas persilja ällöä" -tavalla, vaan vaihtamalla nautinnollisimpia vinkkejä. Esim. toi kääretorttujuttu kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.
Lähetä kommentti