Euroopan yöstä

On Eurooppa-päivän vastainen yö. Tarkoitukseni oli kirjoittaa jotakin Euroopasta ja eurooppalaisuudesta, mutta se jäi kiireiden vuoksi toiveeksi. Luin hiljattain Horatiuksen oodin Euroopalle englanniksi (en löytänyt suomennosta sillä en ehtinyt tänään kirjastoon) ja se hohkasi kauneimman mantereen onnea ja kipua:

...

You know how black
The Adriatic can be, and what can go wrong
Even when lapyx the favoring West Wind blows.
O rather may our enemies' wives and children
Experience the unexpected gales
The South Wind brings upon them, the roaring of
The blackening waters, the sound of the pounding surf
Shaking the beaches. Thus it was for Europa,
Entrusting the safety of her snow-white body

...

At last she found herself upon the shore
Of the mighty hundred-citied island of Crete
And cried out to her father, "Father, I,
Who left behind my name and daughterly duty,
What madness was it that came over me?
Where am I now? Where is it I have come from?
One death alone is too little for such as I--
Am I in my senses, deploring the deed I did?--
Or didn't I do it? Was it some empty phantom
That flew up through the ivory gate of lies?--
Which was it better to do? To do as I did,
To fly here through the darkness over the waves--
Or stay back there in the field, gathering flowers?--

...

While still my beauty remains, send me, naked,
Out among lions, let me be eaten by tigers,
Before these fresh cheeks wither." "Vilest Europa,"
The voice of her father says from far away,
"Why do you put off dying? There is a tree,
An ash-tree, near, to hand yourself upon
With the silken sash you luckily brought with you.
Unless, that is, the jagged rocks that lie
At the bottom of yonder cliff would please you better,
If that is so, just give yourself to the wind,
A royal princess otherwise fated to be
A slave handmaiden to some savage queen."

Europa wept. Quite suddenly, there stood Venus,
Heartlessly laughing and laughing, and with her her son,
With his bow unstrung, and when Venus had laughed enough
She said, "Dry up your tears and quell your rage
When the bull presents its horns for you to break.
Europa, you are the bride of Jupiter.
Learn how to bear your great good fortune, for
A region of the world is named for you."

Eurooppa-polo on onnekas ja silti onneton, Eurooppa on saanut kaiken ja itkee silti. Tunnistan siinä hieman itseäni. Toisaalta Euroopassa on itketty aina, luvan kera. Mielestäni tässä on suurin henkinen ero suhteessa Euroopasta poismuuttaneisiin. Katselin hiljattain YLE Teemalta sellaista arkkitehtuuriohjelmaa, jossa newyorkilaisilta ohikulkijoilta kysyttiin, mitä WTC:n raunioille tulisi tehdä. Eräs pankkiirinoloinen ohikulkija vastasi: tornit on pystytettävä uudestaan. Pilvenpiirtäjät symboloivat kapitalismia ja niiden uudelleenpystyttäminen amerikkalaisuutta: sitä ettei masennuta eikä anneta periksi vaan pyyhitään kyyneleet ja jatketaan hymyillen, täynnä energiaa. Mikäli toiseutta ajatellaan Carl Schmittin teesin mukaisesti - jotta valtio tai poliittinen yhteisö voi olla, se vaatii itselleen toisen - uudelle mantereelle muuttaneiden sisäinen maailma muodostaa selkeimmän toiseuden suhteessa eurooppalaisuuteen sellaisena kuin minä sen ymmärrän toukokuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 2008 Anno Domini. Eurooppa elää olemisensa kivusta ja surullisesta henkilöhistoriastaan, mutta on toisaalta sen vuoksi kaikkein viisain. (On toki myös hyvin eurooppalaista ajatella, että synkeämielisyys ja raskassydämisyys saattaisivat viitata karttuneeseen tietoon ja viisauteen.)

Itselleni eurooppalaisuus merkitsee myös valveutuneisuutta ympäristön suhteen sekä ymmärrystä siitä, että ympäristöturvallisuus on turvallisuuden alalajina yhtä merkittävä kuin sotilaallinen turvallisuus. Euroopassa Kioton pöytäkirjan ei ole koskaan katsottu vaarantavan talouskasvua tai vievän työpaikkoja tai tarjoavan kilpailuetua nopean talouskasvun maille. Tässäkin suhteessa Yhdysvallat on omalle Euroopalleni kaikkein merkityksellisin toinen.

Kysyin isomunaiselta ystävältäni, mikä tekee hänestä eurooppalaisen. Hän vastasi: usko sosiaaliseen tasa-arvoon. Me kävelimme Aleksanterinkadulla ja yhtäkkiä vieressämme istui polvillaan romanikerjäläinen. Me katsoimme toisiamme emmekä tienneet mitä tehdä. Isomunaisen ystäväni katseessa oli hieman ironiaa (hän oli juuri lohkaisemaisillaan jonkin itseironisen vitsin), hieman neuvottomuutta ja hieman surua. Olisin halunnut painautua häntä vasten ja jäädä siihen kiinni kuin Euraasian mannerlaatta Pohjois-Amerikkaan. Ne ovat englanniksi "tectonic plates". Mannerlaatat liikkuvat, niiden energianlähde on maan vaipassa tapahtuvat konvektiovirtaukset. Liikkuessaan ne aiheuttavat maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, ja kaiken kukkuraksi molemmat yhdistyvät metaforina seksuaalisuuteen. Ihmiset ovat kuin mannerlaatat, kolahtelevat toisiaan vasten ja painuvat toisiinsa ja taas etääntyvät. Euroopassa on aina harrastettu epämääräisiä metaforia. Esimerkiksi Odysseuksen purjehdus maailman toiselle puolelle, elämä matkana...olen toisinaan kiusallisessa määrin samanlainen kuin esiäitini ja esi-isäni.

Mikä tekee teistä eurooppalaisia? Kertokaa. Vastaajien kesken arvotaan kupillinen italialaista kahvia.