1994. Kuka muistaa? Kikka äänitti albuminsa Ota vaatteet pois. Suomen työttömyysaste oli Eurostatin mukaan 16,6 %. Työllisyysaste oli 62,4 %. Vuoden hahmoja olivat rannikkotykistöstä karannut murhamies Mika Muranen ja poliisin piirittämä, niin ikään murhaaja, Ilpo Larha. Sekä ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti, Martti Ahtisaari, joka voitti Elisabeth Rehnin kahdesta syystä: oli mies ja uskovainen.
Ihmiset hakivat Virosta halpaa kinkkua sekä syötäväksi että pantavaksi. Kansallistunnetta rakennettiin vertaamalla köyhää Suomea vieläkin köyhempiin etelä- ja itänaapureihin. Vauras Ahvenanmaa yritti kasvattaa itsenäisyyttään omalla rahayksiköllä, taalerilla.
Mutta laman selkä taittui. Kaikki kävi lyhyessä ajassa. Työllisyys kasvoi, EU-jäsenyys toteutui ja sitten tapahtui jotain suurta.
Voitonjuhlia ja siihen liittynyttä suursuomalaista uhoa on sittemmin pidetty mauttomuuden huippuna. Talvisodan 105 kunnian päivää, Adolf Ehrnrooth ja Tarton rauhan rajat olivat kaikkien huulilla yhdessä J. Karjalaisen Sankarilaulun kanssa.
Silti – ketä voidaan syyttää huonosta mausta, kun ihmiset alennustilassaan tarttuvat mihin tahansa oljenkorteen saadakseen jotain aihetta omanarvontuntoon? Viisivuotisen alamäen, rakennetyöttömyydeksi vaihtuneen suhdannetyöttömyyden ja velkavankeuden jälkeen heikoinkin signaali kelpaa herättämään toiveikkuutta.
Vieläkin tärkeämpää on huomata, että ne, joita lama ei koskaan omassa elämässään koskettanut, olivat heti – ja ovat yhä, yli kymmenen vuotta myöhemmin – kärkkäimmin kritisoimassa lätkäkullan juhlintaa. Kun sosiaali- ja työvoimaviranomaisten uhkailujen alla vuosikausia eläneet syrjityt syöksyvät kadulle laulamaan Den glider iniä, nämä viranomaiset itse tuhahtelevat, lapsineen ja naapureineen, hyvinhoidettuihin nokkiinsa. Voiko kansakunta enää kaunopuheisemmin jakaantua rahvaaseen ja eliittiin?
1994 on laman ankarin ja viimeinen vuosi. A-virus iskee syksyllä ja kaataa kansaa petiin. Kaamos ja vittumainen talviviima peittävät tyhjentyneet tissibaarit ja kirpputorit. Tautia itselääkitään venäläisellä metanolilla kimpassa vuokratun lähiökaksion nurkassa, kaljakorista ja trukkilavasta tehdyn pöydän ääressä. Itku pyrkii ulos pirtun ja tulehduksen runtelemasta kurkusta. Ja sitten tulee kevät! Se ensimmäinen laman jälkeinen auringonnousu vuonna 1995. Työpaikkoja tarjotaan varovaisesti palveluissa ja teollisuudessa. Matkapuhelimia, tietokoneita ja nettiyhteyksiä alkaa ilmaantua keskiluokkaan. Pilvet väistyvät, talouden trendit kääntyvät nousuun ja korot laskuun. Televisiot laitetaan päälle ja katseet kohdistuvat Globeniin.
Jääkiekon MM-voitto osuu täsmällisesti siihen nousuun, joka on juuri alkanut. Se vahvistaa sitä ja vahvistuu itsekin. Kun surkeat suomalaiset juhlivat lätkäkultaa, he juhlivat omaa voittoaan talouslamasta. Siinä ei voi olla mitään pahaa.
Jääkiekon MM-kisat 2008 käydään 2.-18.5. Kanadassa. Pelejä voi seurata Yleisradion nettisivujen kautta.
11 kommenttia:
MM-kiekkovoitto kyseisenä vuonna oli Kokoomuksen järjestämä!
Mulla taisi olla vuonna 1994 A-virus. Tuli vähän nostalginen olo.
Mitä tapahtui Ahvenanmaan taalerille?
Wikipedia tietää:
"Myös omasta rahasta on välillä keskusteltu ja 1994 Ahvenanmaalta käsin pyrittiin julkaisemaan 100 taalerin juhlaraha. Tämä hanke kiellettiin, koska valtakunnan rahayksiköksi oli määrätty markka, ja valuuttoja koskeva lainsäädäntö kuuluu valtakunnan toimivaltaan."
Ahvenanmaan taalari-/taaleri-ideaa oli viritelty jo 1989 alkaen. Tällöin asialla oli sikäläinen raha-automaattiyhdistys. 1991 siitä tuli kansallinen asia, kun juttua puitiin rahanväärentämisenä ja ties minä. Mutta laman syvetessä valuutta-aate näemmä pintautui jälleen.
Mutta mistä murroksesta kertoo se, että jopa tutun turvallisessa Tokoinrannassa voi nykyään törmätä ilman paitaa ördääviin humalaisiin virolaismiehiin? Tables they are a-turning ja silleen.
Myös Tukholmassa törmää ördääviin suomalaisturisteihin (toki virolaisiinkin, olemme veljeskansoja veressä ja raudassa!). Siellä ilmiö ei ole suoraan johdettavissa lamasta tai köyhyydestä, vaikka se selittää sitä pieneltä osin.
Konkurssista toipuvan, mutta silti köyhän kansan eräs keino ylpeillä on lähteä kalliiseen naapurimaahan ja ryypätä siellä sairaan kallista viinaa. Siinä on sellaista jätkän uhoa. Omasta tuhlaamisesta tulee shoppailijan hybris. Päivän palkan arvoinen viinapullo on niin käsittämätön asia, että sen voisi vaikka rikkoa puistonpenkkiin.
Virolaiset eivät välttämättä tule Helsinkiin niin kuin suomalaiset aikanaan Tukholmaan. Mutta ei siitä paljoa puutu.
Tsih
eli kun minä joka vuosi istun television ääreen kahdeksi viikoksi juomaan kaljaa ja huutamaan herttaisesti nuppi punaisena, niin en ole läpeensä paha, koska se on vain minun tapani selviytyä lamasta ja kunnioittaa veteraaneja?
Rakas Annareetta, kirjoitus koski vuoden 1995 maailmanmestaruutta. Sitä sopii muistella edelleen, mutta enää haikeasti. Etenkin jos lama (ja A-virus) puraisivat vähän ankarammin. Sotaveteraanien kanssa jääkiekolla ei ole mitään tekemistä a priori – monet rintamamiehet ja -lotat varmasti seuraavat jääkiekkoa mielenkiinnolla, mutta voitto tai tappio jääkiekossa ei millään muotoa liity suomalaisten suhteeseen sotaveteraaneihinsa.
Myös täällä netin toisella puolella seurataan jääkiekkoturnausta alkoholin merkeissä. Voitto olisi suotavaa, jos ei Suomelle, niin Venäjälle tai Slovakialle. Missään nimessä ei Ruotsille. Ja isäntämaa Kanadankin kanssa on vähän niin & näin.
minun mielestäni mm-jääkiekosta saatava koko suomea yhdistävä yhteishenki on varmasti samaa luokkaa kuin esim. talvisodan setti. koska en ollut sotimassa enkä edes jälkimainingeissa, olen päättänyt, että tämä on minun talvisotani. tuskin kuuntelen vastaväitteitä, mutta ainahan toki voi yrittää.
voitto olisi suotavaa. mielellään edellämainitsemiisi, mutta lisäisin siihen tsekin ja poistaisin kanadan. yleensä pelejä katsellessa toivon, että molemmat joukkueet saisivat edes yhden maalin ja siitä sitten sen riemun ja onnistumisen tunteen, koska sehän on aika kantava voima missä tahansa asiassa, mutta ruotsi on ainoa, jota en säälisi nollatilanteessa ja oikeastaan ruotsin nollille jääminen pelissä kuin pelissä olisi suht toivottavaa. vituttaa aina hävitä niille, paremmille.
en ollut lamavuosina Suomessa mutta sinä ekväänä 95 asuin liisankadulla ja jostain kaukaa unenpöpperöstäni kuulin hurjaa huutoa alhaalta kadulta. yritin yhdistää sitä johonkin kokemaani ja muistin että on äitienpäivä. en ollut ihan varma
onnea suomi
Lähetä kommentti