Itsetuhoa vastaan, 10

1. Post Secret. Taideprojekti, jonka postiosoitteeseen saa lähettää valokuvaamansa, piirtämänsä tai muuten taiteilemansa anonyymin postikortin, joka sisältää jonkin henkilökohtaisen salaisuuden. Tullakseen julkaistuksi salaisuuden on oltava herkullinen, kummallinen tai hyvin kerrottu. Sivustolla esitellään kutakin salaisuuskorttia vain tietty lyhyt ajanjakso, jonka jälkeen kortit vaihtuvat eikä niitä arkistoida sivulle vaan julkaistaan kirjana.

Eräs kiintoisimmista tähänastisista suosikkisalaisuuksistani koski lenkkeilyä. Salaisuuskortissa nuori nainen kertoi, kuinka lenkkeillessään huohottaa korostetun voimakkaasti (ja ehkä inahtelee) ohittaessaan lenkkipolulla kävelevän, yksinäisen miehen. Sillä tapaa mies saa kuulla, minkälaista olisi rakastella ohilenkkeilevää naista. En tiedä, miksi pidän tästä salaisuudesta niin paljon. En ole vielä koskaan kokeillut samaa.






2. Vietto. Vietto-vaatteet on tehty kestävistä, laadukkaista kierrätyskankaista ja leikattu kauniiksi mekoiksi, korkeavyötäröisiksi hameiksi ja takeiksi. Jokainen vaate on uniikki eikä toista samanlaista ole edes toisessa koossa. Vietto-vaatteet ovat kierrätysmateriaalinsa sekä kestävyytensä vuoksi, ekologisia mutteivät näytä ekovaatteilta. Osa printeistä iskee silmää tämän kevään Marc Jacobsille ja kaikissa leikkauksissa on ajatonta popparilookia. Viettoa myy ainakin Goodis sekä Secco Shop.





3. Kaupunkisauna. En ole koskaan ollut suuri saunan ystävä, oikeastaan päinvastoin. En siedä kovaa kuumuutta enkä löylynheiton machokulttuuria (mahdollisimman paljon vettä kiukaalle, mahdollisimman suurella kauhalla ja mahdollisimman usein), enkä etenkään agraarisuomalaista tirkistelyperinnettä nimeltään "sekasauna". Mielestäni ajatus alastomuudesta "luonnollisuutena" on ajatuksena yhtä lailla kiusallinen. Mikäli se, etten parkkeraa alastonta vartaloani rempseän reippaasti liha läpsähdellen kymmenhenkisen sekasaunaporukan pakaroiden pariin tekee minusta epäluonnollisen, olen sitä mieluusti.

Olin monta vuotta saunomatta, kunnes löysin kaupunkisaunat. Helsingissä ilmeisimpiä kaupunkisaunoja ovat Harjun ja Arlan saunat - itse yksityisemmän saunomisen ystävänä olen erityisen viehtynyt Tin Tin Tangon saunasta. Saunatilan vuokra maksaa 22 euroa/tunti ja saunassa viihtyy miellyttävästi neljä ihmistä. Paikalle voi tilata korillisen juomia sekä kahvilan leipiä tai muita tuotteita. Erityisen ihastuttava on saunan pukuhuonetila, josta aukeaa ikkunan kautta näkymä ihan tavalliselle töölöläiselle sisäpihalle. Tulee rauhallinen, kaupunkilainen, harmoninen olo. Omassa kaupunkisaunassa on täysin legitiimiä saunoa halutessaan pyyhe ympärillä - mikäli paikalla on useamman sukupuolen edustajia, se on jopa toivottavaa. Kaupunkisaunassa saa olla niin estynyt kuin haluaa, luonnollisesti.






4. Kesälukemisto.

Tänä kesänä olen palannut vanhan suosikkini Tim Richardsonin proosaa, semiotiikkaa, sosiologiaa ja sosiaalihistoriaa sekoittavan karkkihistoriikkin pariin. Richardson yhdistelee historiatekstiä havaintoihin jotka liittyvät aikaan ja mentaliteetteihin sosiaalisina asioina, ja pohdiskelee samalla itse, miksi juuri tietyntyyppiset karamellit ovat olleet suosittuja tiettyinä aikoina. Samalla hän maistelee kyseistä karamellia tai suklaata ja kuvailee yksityskohtaisesti sen ominaisuuksia käärepaperin muodosta, grafiikasta ja rapisevuudesta aina jälkimakuun asti. Kirjoittaja tuntee myös karkkihistoriaa kansainvälisesti ja suhtautuu arvostavasti esimerkiksi suomalaiseen salmiakkiin.

Kimberly Witherspoonin ja Peter Meehanin kokoama, toimittama (ja eittämättä osin haamukirjoittama) "How I Learned to Cook" kertoo nelisenkymmentä pientä tarinaa maailman parhaiden kokkien minä-äänellä. Mm. Ferrán Adrià, Pierre Hermé ja Anthony Bourdain kertovat kukin omaan (useimmiten hieman koruttomaan) tyyliinsä, kuinka he oppivat valmistamaan ruokaa. Toiset tarinat ovat kiintoisampia kuin toiset, mutta kullekin tarinalle on etsitty jokin kantava teema tai ajatus, jonka ympärille keittotaidon salat kietoutuvat. Tarinat kastikkeiden keittämisen saloista tuovat veden kielelle, mutta on hieman kiusallista huomata, että kaikkia maailman parhaita kokkeja yhdistää eräs seikka: he kaikki ovat tehneet elämänsä aikana valtavasti töitä. Toivon, että tämä menestystysresepti koskee vain kokkeja, sillä tänä kesänä aion nukahdella iltapäivisin puistoon.







5. Kesälevyt.

Kesä- alkuliitteiset asiat, kuten kesäkirjat ja kesälevyt, toistavat periaatteessa vastustamaani asioiden kesäisiksi markkeeraamisen kaavaa. On totta, että Suomen kesä on lyhyt ja säätiloiltaan vaihteleva, ja että kesän tulo riemastuttaa. Kesäauto, kesäruoka, kesäkissa, kesämusa, kesäheila ja kesämeininki kehystävät vuoden euforisinta aikaa, johon liittyvät myös sellaiset ilmaisulliset ruusunuput kuten arska, grillaus (merkityksessä ihon ruskettaminen), terde ja bixut. Kaikesta tästä iltapäivälehtiretorisesta kesäonnesta huolimatta olen havainnut, että kesä on vuodenaika siinä missä muutkin ja mikäli se on synkkä, se yhtä synkkä kuin muutkin vuodenajat.

On kuitenkin joitakin levyjä, jotka yhdistän erityisesti kesään. Ne eivät ole välttämättä kepeitä, mutta jokin niissä puhuttelee erityisesti vuodenaikana, jolloin luonto kukkii ja ihmiset kaduilla odottavat jokaiselta päivältä elämyksiä. Vuodenaikana, jolloin nukkuminen yöllä on mahdotonta sillä valo tunkeutuu luomien lävitse sisäälle silmiin. Olo on häilyvä, toisinaan onnellinen ja toisinaan onneton, mutta keskimäärin vähemmän turta kuin muina vuodenaikoina.