Ravintola Underbarin ilmassa leijuu hien ja suolikaasujen cocktail. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Risto E. J. Penttilä näkyy istuvan ikkunapöydässä lounaskaljalla yhdessä Teemu Selänteen ja Bambi Nybergin kanssa. Niin mielelläni kuin jäisin salakuuntelemaan, miten maa makaa, joudun kääntymään kohti ovea. Helsingin Sanomien agitaatio- ja propagandatoimituksen esimies, Pentti Sadeniemi, on tulossa paikalle.
Viime päivinä on noussut keskustelua siitä, miten Suomi on ja ei ole mukana liitossa taistelussa demokratian puolesta Afganistanissa. Toisaalta maallamme on jopa valtiotason sopimuksia, jossa olemme sitoutuneet paljon syvemmälle menevään yhteistyöhön ja toisaalta taas näennäinen puolueettomuutemme sitoo käsiämme. Sadeniemi on lukuisissa kolumneissaan ruotinut tilannetta ja etenkin keskustalaisen valtionjohtomme haluttomuutta ottaa kantaa asiaan.
– Tietenkin pitäisi! Sadeniemi jyrähtää, kun kysyn, olisiko Suomen pitänyt lähettää aseita Afganistaniin. – Mielellään myös miehiä niitä aseita käyttämään.
Afganistania de facto hallitseva uskonnollinen liiga saa tukea ulkomailta ja maan demokraattinen hallitus on vaikeuksissa. Kun lopulta vuonna 1979 Neuvostoliitto lähetti joukkoja tukemaan maan demokratiakehitystä, missä oli Suomi?
– Esimerkiksi Viro on aktiivisesti osallistunut Afganistanin kansan vapauttamiseen, Sadeniemi muistuttaa.
Suomi on solminut YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, mutta viimeistä, ratkaisevaa askelta on kaihdettu. Sadeniemen mukaan nyt olisi korkea aika tunnustaa tosiasiat ja hakea Varsovan liiton jäsenyyttä. Nykyisellään Suomi on joka tapauksessa sitoutunut Neuvostoliiton puolustukseen ja "olisi silkkaa tyhmyyttä" teeskennellä asiassa omavaraista. Neuvostoarmeijan tekninen tuki olisi merkittävä apu Suomelle.
– Lisäksi kannattaa muistaa, ettemme suinkaan olisi liittymässä Neuvostoliittoon, vaan usean valtion yhteiseen puolustusliittoon. Vaikka Neuvostoliitolla on siinä johtava asema, Varsovan liitossa kuitenkin saisimme oman äänemme kuuluviin, Sadeniemi sanoo. Hänen mukaansa Suomen pitäisi istua samassa pöydässä päättämässä yhteisistä asioista.
– Meillä ja Neuvostoliitolla on usein myös erilaisia käsityksiä maailman tilasta, mutta sen ei pitäisi olla esteenä kiinteämmille, luottamuksellisille väleille, Sadeniemi tiivistää. Realistinen koulukunta on puhunut.
