Uudenkaupungin Lokalahti (497 asukasta) on entinen kunta ja yhä toimiva seurakunta Varsinais-Suomessa. Lokalahtelaiset ovat olleet 1800-luvun loppupuolen talonpoikaispurjehduksen edelläkävijöitä – osin niitä samoja, joista Volter Kilpi kirjoitti Alastalon salissa -teoksessaan ja koko Saaristosarjassa. Suurimmat Lokalahden varveissa rakennetut purjealukset seilasivat kahvia Atlantin yli sujuvasti yli sata vuotta ennen Keihäsmatkoja.
Nyt Lokalahdella syntyminen on nolo asia.
Suomalaista julkista keskustelua rakennetaan Helsingissä. Vaikka – koska – suurin osa toimittajista tai toimistotyönsä ohella blogia pitävistä yliopisto-opetetuista kansalaisista on maalta kotoisin, maaseutua pidetään epäilyttävänä. Maalla, siis Helsingin ulkopuolella, on sanoinkuvaamattomia ihmisiä. Keinosiementäjä on tästä hyvä esimerkki. Jos jompikumpi vanhemmista sattuu olemaan seminologi, se tekee automaattisesti myös lapsesta sopimattoman kaupunkielämään.
Näin sen on oltava, sillä mitenkään muuten ei voida selittää Ilkka Kanervaa käsittelevää keskustelua joukkoviestimissä ja uutiskommenteissa. Miksi vaikkapa Helsingin Sanomat otsikoi Kanervan henkilökuvan sanoilla "keinosiementäjän poika Lokalahdelta"? Koska nuo sanat ovat tiensä löytäneet otsikkoon asti, toimittaja on arvellut niiden olevan vahvasti tätä henkilöä määrittäviä. Ajatellaanko Marskin patsaan katveessa, että pitkälle on päästy noinkin paskoista lähtökohdista? Vai kenties jopa niinkin, että ei mikään ihme, että tuollainen juntti kompuroi isojen poikien pelissä?
Etenkin Turun seudun poliitikkoja kuvaillaan melko usein viestimissä määritteillä, joiden käyttäminen melkein mistä tahansa muusta ihmisryhmästä johtaisi sakkoihin. Asiassa on jotain outoa, etenkin nykyaikana, jolloin ei kuulu olettaa, että syntyperä jotenkin vaikuttaisi henkilön moraaliin. Muun muassa Tarja Halosen helsinkiläisyys ei ole kertaakaan näkynyt Helsingin Sanomain tai Yleisradion otsikoinnissa hänen arvostelukykyään nakertavana ongelmana.
Eli niin kuin Carrie Bradshaw nyt tiivistäisi, jos Sinkkuelämää-sarja olisikin poliittinen ajankohtaisohjelma: Mitä pahaa Lokalahti on tehnyt Sanomatalolle?
perjantaina, huhtikuuta 04, 2008
Lokalahti
perjantaina, helmikuuta 01, 2008
Mielipide
On syytetty mielipiteiden esittämisestä. Etenkin omien mielipiteiden.
Syytös on vakava ja voi johtaa rikosilmoituksen tekemiseen. Vähemmästäkin on pantu miehiä rautoihin. Groucho Marx on aikoinaan todennut, että hänellä on mielipiteitä, mutta jos niistä ei pidetä, hänellä on muitakin mielipiteitä. Se oli silloin Kekkosen ja YYA:n aikaan.
Muistamme yhä tuskan, joka peitti rasvoittuneen maksamme, kun poliittista debattia käytiin Vanhan kuppilassa. Jos opponentilla ei ollut mielipidettä, hänet tuomittiin toverituomioistuimessa. Rikos: konformismi, opportunismi ja paskuus. Uusnatsikin olisi parempi.
Nyt mielipide aiheuttaa kammiovärinää. Työpaikkaa ei saa, jos on mielipide. Ystävät ottavat etäisyyttä. Puoliso jättää. Käytävillä kuiskutellaan, että tuo köyryselkäinen otus, joka piilottelee kauhtuneen popliinitakin kaulusten alla pipo silmillä, on tunnettu mielipiteestään. "Äiti, minua pelottaa", kuiskaa pikku Luca-Mico ja kätkee itkevät kasvonsa muorinsa Burberry-huiviin.
Mielipidevankeja on ennenkin teloitettu.