lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Itsetuhoa vastaan, 2


1. Cabaret (1972). 1970-luvun pukeutumisen ei vuonna 2008 tarvitse tarkoittaa samettihousuja ja pesemättömiä hiuksia, eikä edes inhottavia Studio 54 -föönauksia. Liza Minellin otsatukka, hatut, huivit ja kimaltelevat topit sekä sininen luomiväri should do the trick. Oi Liza, olet niin täydellisen epästabiili! Ja reitesi ovat verkkosukkahousuihin juuri sopivan dekadentisti liian paksut! Olet tainnut syödä leivoksia! Menen tolaltani.roomspray-lettuce1.jpg
2. Salaatti-huonetuoksu. Olen ollut iltaisin hieman rauhaton, joten olen suihkauttanut asuntooni ennen nukkumaanmenoa salaatintuoksuista huonesuihketta. Olen nukahtanut puutarha-aiheisiin uniin, joissa seikkailee eri värisiä -ja kokoisia kaneja sekä ystävällisiä matoja ja kuoriaisia. Aamulla olen herännyt virkeänä ja hyväntuulisena. Mikäli tämä on sekoamista, sekoaminen on täysin aliarvostettua.

3. Soppakeittiö. On hämmentävää huomata että Helsingissä on edelleenkin runsaasti ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Soppakeittiöstä, eritoten ottaen huomioon että ravintola on kansainvälisesti tunnettu ja että sieltä saa Helsingin parasta keittoa. Parempaa kuin Savoysta, ja tämä väite perustuu empiriaan. Soppakeittiö on aina täynnä. Aina, aina, aina. Sille on syynsä. On siis syytä odottaa vuoroaan. Sellaista on metropolielämä, parhaisiin ravintoloihin joutuu jonottamaan. Se on aika ihana asia, pohjimmiltaan, että Helsingissä on pieniä helmiä, joita on hetken aikaa tavoiteltava.

4. Sushilaastarit. Olen käyttänyt näitä viime aikoina, vaikka en olekaan saanut haavoja. Kenenkään ei tarvitse tietää, ettei laastarin alla ole haavaa. Sushilaastareita saa ostaa ainakin joistakin Day-kaupoista.

5. The Zombies - Time of the Season. What's your name, who's your daddy? Time of the Season sopii lauhan, ilmastonmuutoksen raiskaaman talven loppuun. Kohta tulee kevät ja kesä ja luonnonkatastrofit ja paahtava aurinko ja love runs high. Itsekin aion hankkia timanttisen sukkanauhan ja ryhtyä ähkimään ja käyttäytyä muutenkin eroottisesti.

12 kommenttia:

Henrikki kirjoitti...

Satuin lukemaan jostain valtakunnallisesta julkaisusta, että "70-luku on nyt muotia". Odotan kauhulla kukkakangaslevennyksiä farkuissa ja sitä, että Nyt-liitteen toimitus keksii että pilveä polttaessa on kiva kuunnella Allman Brothersia. (Itse asiassa se on kivaa). Miksei kukaan ikinä hehkuta ETYK-kokousta ja mustia Volgia silloin kun 70-luku on muodissa (eli noin kahden vuoden välein)?

Ruzaccho kirjoitti...

Apollo-Sojuz-yhteislento voisi olla taas pikkuhiljaa paikallaan.

Maria alias Hot Mama kirjoitti...

Onko tällä sivustolla jotain yhteyttä Neuvostoliittoon ja Vapaamuurareihin?

Ruzaccho kirjoitti...

Maria, tuota sinun pitää kysymän asiantuntijalta (http://www.uusikurvi.org/henrikki/).

Mari Koo kirjoitti...

Soppakeittiö on nautintoa! Onneksi asun lähellä ja lounaalle voi kurvailla helposti... Ja sitten voi vielä syödessään tuijotella lihatiskiä, naudankieliä ja sen sellaista.

Kulutusjuhla kirjoitti...

Salaattista huonetuoksua...

Mademoiselle Vosges paljastaa, mitä salaatti-huonetuoksu saa aikaan: “Olen ollut iltaisin hieman rauhaton, joten olen suihkauttanut asuntooni ennen nukkumaanmenoa salaatintuoksuista huonesuihketta. Olen nukahtanut puutarha-aiheisiin uniin, joiss...

Mielitty kirjoitti...

Sushilaastarit ovat hämmentäviä.

Täytyy erikseen kiittää Jennie Churchill -postauksesta, se oli varsin mielenkiintoinen. Vinkkasin blogistasi uusimmassa postauksessani.

Mademoiselle Vosges kirjoitti...

Mahtavaa! Olet oikeassa, ne ovat hämmentäviä, mutta myös melko kutkuttavia.

edda kirjoitti...

Kirjoita pian lisää. Ahmin kuvauksiasi hyvinvarustetusta ystävästäsi, niissä on jotakin todella intiimiä ja itselleni tuttua.

Mademoiselle Vosges kirjoitti...

Ooh, edda! Viimeisimmästä postauksestani tuli valitettavasti kylläkin hieman käärmeinen, hmm.

edda kirjoitti...

Rakastin sitä silti.

Cossutar kirjoitti...

"Puutarha-aiheiset unet" ovat saaneet viimeaikaisen valtakunnanpolitiikan myötä uusia jännittäviä konnotaatioita.