Nostalgiatrippi

Olen ollut Fanfaarin avajaisissa ja käynyt Karjaan Lystilandissa. Olen nähnyt Visulahden miniatyyrit maamme merkkirakennuksista. Ja Ähtärin versiot samoista asioista Mini-Suomi-nimisessä teemapuistossa. Toivottavasti siellä sentään yhä on kolmiulotteinen elokuvateatteri.

Olen kävellyt Suomenlinnan, Turun linnan, Hämeen linnan, Olavinlinnan, Kuusiston piispanlinnan, Kastelholman, Bomarsundin ja Raaseporin linnan varustuksilla. Olen uinut Yyterissä, soittanut kirkonkelloja Vaskikellossa, nähnyt monikossa joulupukkeja Rovaniemellä, syönyt lehtipihviä Tuuliharjassa, kolauttanut pääni ovenkarmiin Salpalinjalla, yöpynyt kymmenissä homeen kalvamissa lomamökeissä ympäri maata.

Olen nähnyt Suomen farmari-Ladan takapenkiltä. Olen syönyt Kotisaaren jäätelötuuttia, istunut maanteiden parkkilevikkeiden puhkikaiverrettujen pöytien ääressä odottamassa kaasukeittimellä lämmitettyjä eineitä. Lukenut Mustanaamiota lomakylän mäntypuisessa kahviossa. Jakanut karamellipussin sisältöä siskojeni kanssa ja huijannut nuorimman siskoni syömään pahimmanmakuiset karkit. Nukkunut pimeässä yössä kuumaan autoon, kun ulkona lumisade on muuttanut maiseman mesmeroiviksi pyörteiksi.

Suomi on kahvin, munkkirinkelien, jäätelön, oluen, raavaiden miesten, lihavien naisten, tupakan, autonrenkaiden ja bensiinin maa. Suomi on Kesoil, Finnoil, Shell, Esso, Teboil ja Union. Suomi on rasvamonttu, lenkkiavain, varaosa, puhkeava rengas, kiehuva moottori.

Suomi on Keppana-niminen kyläkauppa-divari Vesivehmaalla, vaaleanpunainen maantie Ahvenanmaalla, Hakaniemen Elanto, Askolan hiidenkirnut, Piippolan keskipistemerkki, Sydneyn oopperatalon muotoinen bensa-asema kolmostiellä, Valamon luostarin valtavat, ikivanhat kuuset.

Tai, siis, oli.