Nuoret vihaiset miehet

Tämä teksti kompastui vertauskuvallisiin kengännauhoihinsa. Se tapahtui sillä hetkellä, kun kirjoittaja ajatteli: "Vittu, mä vihaan nuoria vihaisia miehiä ja etenkin nelikymppisiä sellaisia". Retro-Karhuihin pujotetut naurettavan ylipitkät nauhat karkasivat solmustaan ja jäivät kantapään alle suistaen jokaisen lauseen nenälleen. Ketä yritän huijata?

Sotiemme jälkeen niin 20- kuin 50-luvullakin kirjallisuuden kenttä täyttyi nuorista miehistä ja heidän kiihkeydestään. Monet tuonaikaiset teokset ovat kadonneet tendenssikirjallisuuden hautausmaalle, muutamat elävät yhä. Ne ovat täynnä loisteliasta satiiria ja kritiikkiä. Kirjoittajat itse tuskin kokivat olevansa nuoria tai vihaisia. Jälkimmäistä ehkä, mutta ensimmäistä eivät taatusti koskaan. Jos he olivat nuoria, he edustivat uutta sukupolvea leveänä rintamana. Sotien jälkeisinä parina vuosikymmenenä nuorisoa oli huimia määriä. Nuoret olivat aidosti nuoria ja heidän opponenttinsa ohiammuttuja keski-ikäisiä.

2000-luvulla ikäluokat ovat niin pieniä, että nuoruus ja vain nuoruus auttaa tuomaan kirjailijaa esiin markkinoinnissa. Kun oikeita nuoria ei ole, kynäniekat joutuvat taantumaan. Tuoreet abiturientit huomaavat kauhukseen, että monet esikoisromaanejaan julkaisevat "nuoret" ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi samaan aikaan, kun he itse ovat tapailleet ensimmäisiä askeleitaan neonvärisissä suojapuvuissaan. 36-vuotiaat ikiteinit poseeraavat esseekokoelmiensa kansiliepeissä belgialaisten erikoisoluiden turvottamine mahoineen, hiuksettomine päineen ja skeittilautoineen.

Nuoruuteen ja vihaisuuteen kuuluu ennen kaikkea ajatus isänmurhasta. Edellisen sukupolven opit poltetaan näyttävässä kirjaroviossa ja tuhkien päälle virtsataan laajoissa kaarissa. Selvimmin tätä tekivät omina aikoinaan lapualaiset ja taistolaiset. Sen jälkeen se oli vähän haastavampaa. Etenkin, jos se tehdään kustantajan tilauksesta keski-ikäisenä.

Neljättäkymmentään käyvät oikeistovihreät tuottajamiljonäärit kasvoivat sukukypsiksi, vaan eivät aikuisiksi. Heidät on tuomittu kirjoittamaan auki omaa terapiaansa vielä vuosikymmeniä. Missä on se ahdistava isien ja äitien alistava ideologia, jota vastaan kapinoida, jos olemme itse nyt iäkkäämpiä kuin vanhempamme olivat taistolaisvuosina?

Eräs kylmä totuus on, että 60-70-luvun radikaalit ja dogmaattiset vasemmistolaiset tekivät sen itse. He suorittivat aatteellisen seppukun jo parikymmentä vuotta sitten. Heidän lapsilleen jäi kovin vähän rikottavaa. Sekin vähä jäi tekemättä, kun 90-luvun lama vei kaiken ja vuosituhannen vaihteen it-kupla loput.

Laman varjossa aikuistuneet ovat luultavasti ensimmäinen sukupolvi, joka elää vanhempiaan köyhemmin ja ahtaammin. Samalla tämä porukka on ensimmäinen, joka on omia lapsiaan nuorempi.

1889

Teemu katseli miehen jäykistynyttä penistä. Se oli jättikokoinen, paljon isompi kuin hän olisi koskaan osannut kuvitella. Ennen kaikkea hänen oma sukuelimensä tuntui kutistuvan aivan olemattomiin tämän täysikasvuisen valtavuuden rinnalla. Miehen kivekset uivat syvällä valtavassa, ryppyisessä kivespussissa, joka toi mieleen punaiset salaatinlehdet. Sankka, tummanruskea karvoitus peitti miehen nivusia inhottavan näköisenä mattona.

- Kosketa sitä, mies sanoi. - Rohkeasti vain.

Mies oli antanut hänelle tupakkaa. Ja kaksikymmentä penniä. Teemu oli hänelle velkaa tämän pienen palveluksen. Hän hipaisi terskaa, joka kuoriutui esiin esinahan alta. Se oli uskomattoman iso, punainen, kostea. Se haisi omituiselta.

- Tartu siihen, mies sanoi vaativalla äänellä. - Sinua ei varmaan haittaa, jos minä teen saman sinulle.

Teemu oli aavistanut, mitä mies aikoi. Kookas koura puristi hänen penistään. Kosketus ei ollut yksinomaan epämiellyttävän tuntuinen. Hän sai pienen, mutta innokkaan erektion.

Ovelta kuului koputus. Naisääni huhuili.

- Gustaf-herra, oletteko siellä? Albert-herra haluaa keskustella kanssanne kirjastossa.

- Merde, mies kirosi puoliääneen. - Kuulehan, Nikodemus, me varmaan voimme jatkaa tätä myöhemminkin, eikö niin?

Teemu nyökkäsi hämillisenä. Hän alkoi pukeutua vaatteisiinsa. Iso mies sonnustautui myös asuunsa. Ratsuväenupseerin univormu oli komein vaate, minkä Teemu oli milloinkaan nähnyt.

---

Tämän blogimerkinnän henkilöt ovat ylittäneet suojaikärajan.

Nostalgiatrippi

Olen ollut Fanfaarin avajaisissa ja käynyt Karjaan Lystilandissa. Olen nähnyt Visulahden miniatyyrit maamme merkkirakennuksista. Ja Ähtärin versiot samoista asioista Mini-Suomi-nimisessä teemapuistossa. Toivottavasti siellä sentään yhä on kolmiulotteinen elokuvateatteri.

Olen kävellyt Suomenlinnan, Turun linnan, Hämeen linnan, Olavinlinnan, Kuusiston piispanlinnan, Kastelholman, Bomarsundin ja Raaseporin linnan varustuksilla. Olen uinut Yyterissä, soittanut kirkonkelloja Vaskikellossa, nähnyt monikossa joulupukkeja Rovaniemellä, syönyt lehtipihviä Tuuliharjassa, kolauttanut pääni ovenkarmiin Salpalinjalla, yöpynyt kymmenissä homeen kalvamissa lomamökeissä ympäri maata.

Olen nähnyt Suomen farmari-Ladan takapenkiltä. Olen syönyt Kotisaaren jäätelötuuttia, istunut maanteiden parkkilevikkeiden puhkikaiverrettujen pöytien ääressä odottamassa kaasukeittimellä lämmitettyjä eineitä. Lukenut Mustanaamiota lomakylän mäntypuisessa kahviossa. Jakanut karamellipussin sisältöä siskojeni kanssa ja huijannut nuorimman siskoni syömään pahimmanmakuiset karkit. Nukkunut pimeässä yössä kuumaan autoon, kun ulkona lumisade on muuttanut maiseman mesmeroiviksi pyörteiksi.

Suomi on kahvin, munkkirinkelien, jäätelön, oluen, raavaiden miesten, lihavien naisten, tupakan, autonrenkaiden ja bensiinin maa. Suomi on Kesoil, Finnoil, Shell, Esso, Teboil ja Union. Suomi on rasvamonttu, lenkkiavain, varaosa, puhkeava rengas, kiehuva moottori.

Suomi on Keppana-niminen kyläkauppa-divari Vesivehmaalla, vaaleanpunainen maantie Ahvenanmaalla, Hakaniemen Elanto, Askolan hiidenkirnut, Piippolan keskipistemerkki, Sydneyn oopperatalon muotoinen bensa-asema kolmostiellä, Valamon luostarin valtavat, ikivanhat kuuset.

Tai, siis, oli.

Denise Huxtable

Ymmärtänette, että maailmassa ei ole paljonkaan asioita, jotka olisivat parempia kuin se, että Lisa Bonet on koskaan syntynyt. Denise oli Huxtablen perheen villikko ja ainoa syy, miksi koko sarjaa ylipäänsä pystyi katselemaan. Silloin 80-luvulla. Mitä nyt suomettumiselta ehdittiin.