Suklaa ja kuolema

 

Mistä tietää olevansa sievistelijä? Siitä, ettei pysty nuolemaan jogurttipurkin kantta, jos paikalla on muita ihmisiä. Siitä, ettei juo lonkeroa eikä käytä sanaa “kyrpä”. Siitä, että mikäli ostoskorissa on pelkkää jäätelöä ja suklaata, valitse mieluummin nais- kuin mieskassan. Minä olen mestaruussarjan sievistelijä, olen aina ollut.

Mistä tietää olevansa elostelija? Minä sain kuulla olevani elostelija ensimmäistä kertaa jo 19-vuotiaana. Tapa, jolla suhtauduin jäätelöön, leivoksiin, viiniin, humalaisiin suudelmiin ja eritoten suklaaseen, herätti pelonsekaista ihailua ystävissäni, eritoten sen jälkeen kun fuksivuonna, yliopiston kahvilassa, keksin ilmoittaa olevani “hedonisti”. Se oli eräs nerokkaimmista keksinnöistäni. Ahdistuneet ystävättäreni suorittivat maanisesti opintojaan, aerobiccasivat kaksi kertaa päivässä, valittivat kun “kalenteri on koko ajan niin täynnä” ja kävivät puhumassa opintopsykologille “elämänhallinnasta”. Minä istuin päiväelokuvissa, makoilin sängylläni lueskellen Henry Millerin romaaneita ja Herkkusuiden almanakkaa, ja hain jälkiruokaa aina ainakin kaksi kertaa lisää.

Tämä vähensi romanttista suosiotani poikien keskuudessa, sillä vaikka en ollutkaan suoranaisesti lihava, en myöskään nuorten miessydänten haikailema hento suojelusta kaipaava ballerina. Olin sarkastinen, humoristinen, itsenäinen ja hieman raskastekoinen nautiskelija. Tyttö, joka erottaa merlot’n pinot noirista jopa kolmen promillen humalassa. Tyttö, joka ottaa mieluummin suklaavanukasta kuin suihin. (Tämä tosin ei olisi pitänyt paikkaansa, jos olisin saanut joskus tilaisuuden ottaa joltakulta suihin). Naispuolisten ystävieni joukossa olin toki sitäkin suositumpi. Kaikkein puritanistisimpien tyttöjen taholta hieman halveksittu, mutta hedonistisessa arroganssissani ehdottomasti myös ihailtu.

Koska olin sekä sievistelijä että elostelija, toisin sanoen hämmentynyt, postpuberteettinen suklaasta pitävä nuori nainen, se kaikki teki kipeää. Teki kipeää olla sellainen: sensuaalisesti niin ahnas ja samanaikaisesti niin häpeissään. Molempia kuin luonnostaan, melkeinpä kuin jokin geeneihin koodattu sisäinen väkivaltakoneisto olisi ajanut siihen. Vuosijuhlissa yksikään poika ei tullut hakemaan tanssiin. Tietenkin se teki kipeää.

Hedonismin ja sievistelevän porvarillisen kotikasvatuksen törmätessä toisiinsa, syntyy katolinen reaktio. Se, että ei saisi, saa haluamaan vielä enemmän. Se, että rikkoo jokaisen sisäisen kiellon, aiheuttaa itseinhoa, joka tuhoaa ja katkeroittaa. Minä haaveilin öisin siitä, kuinka kävelisin alasti suklaajärveen. Sukeltaisin lämpimään suklaaseen ja se koskettaisi minua kaikkialta, antaisin sen valua kasvoja ja hiuksia pitkin suuhun ja kielelle. Sukeltaisin uudestaan, suu kokonaan auki. Kun nousisin pintaan, nuolisin hitaasti olkapäitäni ja käsivarsiani. Sulkisin silmäni. Koskettilisin kielenkärjelläni järven lämmintä pintaa. Dippaisin kieltäni siihen kuin mansikkaa. Lopulta, kun voisin jo pahoin ja tietäisin nautinnon lähestyvän vääjäämätöntä loppuaan, hukuttautuisin suklaajärveen. Laittaisin kiviä taskuun ja sukeltaisin niin syvälle, etten pääsisi enää ylös. Virginia Woolf meets Willy Wonka eksistentiaalisen lohduttomuuden suklaisella Tanganjikajärvellä.

Kesti vuosia, ennen kuin löysin Jean Anthelme Brillat-Savarinin. Surin vuosia, ennen kuin tajusin olevani sensualisti. Murehdin vuosia ennen kuin tajusin, että sensuaalinen halu ja aistien ylivirittyneisyys, nimenomaan herkkään mielenlaatuun ja sofistikaatiotavoitteiseen kotikasvatukseen yhdistettynä, luovat kaikkein kiehtovinta sensualismia. Ne luovat jännitteen, jonka keskiössä ei ole helppoa elää, mutta jos joka tapauksessa päättää elää, se on sensuaalisesti palkitseva päätös. 

Jean Antheme Brillat-Savarin (1755-1826) oli ranskalainen lakimies, gastronomi ja aistimaailmasta viehättynyt kirjailija-ajattelija. Brillat-Savarinin gastronominen pääteos, Physiologie du Goût, ou Méditations de Gastronomie Transcendante; ouvrage théorique, historique et à l'ordre du jour, dédié aux Gastronomes parisiens, par un Professeur, membre de plusieurs sociétés littéraires et savantes eli lyhyesti Maun fysiologia, on fantastinen aisteja, ruumiillisuutta, ruoka-aineita ja hyvää aistillista elämää käsittelevä opas. Kirjan koostuu pääosin verbaalinokkeloinnista, anekdooteista sekä ympäröivää maailmaa koskevista humoristisista havainnoista. Erityisen paljon sivutilaa on omistettu suklaalle, tryffeleille, sokerille ja kahville, joiden olemusta Brillat-Savarin jaksaa pohdiskella toisinaan jopa vakavissaan ja empiirisesti perustellen.

Brillat-Savarin toteaa Maun fysiologian ensimmäisessä luvussa “Gastronomiset meditaatiot”, että ihmisen näköaistia, hajuaistia, kuuloaistia, tuntoaistia ja makuaistia yhdistää fyysinen halu, joka on perimmäiseltä luonteeltaan seksuaalista halua. Seksuaalisuus on osa kaikkia aisteja - kauneus ja estetiikka palvelee seksuaalista halua, samoin kuin sointuva ääni, miellyttävä tuoksu, pehmeä kosketus ja herkullinen maku. Toisaalta voidaan vastaavasti päätellä, että esimerkiksi herkkä kosketusaisti ja hajuaisti kielivät lahjakkuudesta sensuaalisena rakastajana. (Tästä osiosta olen Brillat-Savarinin teksteissä erityisen mielissäni.) 

Itse lisäisin Brillat-Savarinin aistilistaan koostumuksen aistin. Nykyaikaisessa aistiluokittelussahan tuntoaisti jaetaan kosketus-, värinä-, ja paineaistiin, enkä ole varma, kuuluisiko koostumuksen aisti kosketus- vai paineaistin alaisuuteen. Varmasti tiedän vain sen, että asioiden koostumus vaikuttaa ratkaisevasti oman haluni määrään. Saatan jättää väliin suklaakiisselin, suklaamoussea tai kuumaa suklaafondantia en koskaan. Ateria, jossa pehmeä koostumus (esimerkiksi pyree) saa rinnalleen sienimäisen tai murekemaisen ilmavan koostumuksen (esimerkiksi terriini), kiinteän pehmeän koostumuksen (esimerkiksi keitetty juures), astetta kovemman koostumuksen (esimerkiksi höyrytetty juures), kovan koostumuksen sekä rapean koostumuksen, tarjoaa kokonaisuutena kaikkein tyydyttävimmän aistinautinnon (olettaen tietysti, että se yhdistyy oikealla tavalla puhuttelevaan makupalettiin). Tämänkaltaisessa tasapainossa, Brillat-Savarinia mukaillen, on kyse yksinkertaisesti gastronomiasta.

Brillat-Savarinin teksti on arroganttia ja paikoin melko ärsyttävää, mitä kuvastaa hänen suhtautumisensa herkkäaistisiin gastronomeihin ihmiskunnan hienostuneimpina ja kehittyneimpinä yksilöinä. Maun fysiologiassa omistetaan sivukaupalla tekstiä “gastronomisille testeille”, joiden raakana tuloksena on päätelmä: ihminen, joka ei gastronomisten aistiärsykkeiden vaikutuksen alla osoita riittävästi kokevansa mielihyvää, on arvoton. Olen silti Brillat-Savarinin koulukuntaa. Tiedän, omassa tuntemusteni universumissa tiedän, minkälaista on haistaa, maistaa ja tuntea asioita, joita muut eivät havainnoi, tai havainnoivat mutteivät välitä.

Työtoverini eivät huomaa, että kokouskahvissa maistuu aamuisin kahvipannun tiskiaine. Ihmisryhmät tuoksuvat iltapäiväkokouksissa usein hieman pissalle, varsinkin jos joukossa on vanhempia miehiä. Haistan herkästi työtovereideni kuukautiset, ja suihkutan itse pikkuhousuihini kuukautisten aikaan Chanelin Cristallea, jotta muut eivät haistaisi sitä mitä itse haistan. Isomunainen ystäväni syö usein vihreää Jenkki-purukumia, ja siinä maistuu hieman kookos. Se tunkeutuu hänen hengitykseensä. Luulen että se saattaa johtua purukumissa käytetystä karnaubavahasta jota saadaan palmusta, mutta en ole ihan varma. Väitän myös, ja pahoittelen brutaalisuuttani, että ihmiset, jotka ilmoittavat kategorisesti inhoavansa sperman makua, jäävät vääjäämättä jostakin paitsi.

Tärkein Jean Anthelme Brillat Savarinilta saamani epätieteellinen oppi koskee kuitenkin hänen käsitystään halun, aistien ja pidättyneisyyden tasapainosta. 2000-lukulaisittain ilmaistuna eräänlaisista chakroista, joiden tasapainoa on pidettävä yllä, jotta sensuaalinen nautinto ei katoaisi. Brillat Savarin tarjoaa nautinnon maksimoinnilla houkuttelemalla myös eräänlaisen vääjäämättömän ratkaisun omaan tasapaino-ongelmaani tuskan ja nautinnon, herkkyyden ja sarkasmin, fyysisen pyöreyden ja hoikkuuden, antaumuksen ja kieltäymyksen sekä samalla elämänvietin ja kuolemanvietin välillä.

Gastronomit evät kärsi ruoansulatusvaivoista. Itse saan vatsakipua hienoisestakin ylensyömisestä. Brillat-Savarinin mukaan ylensyönti on paitsi alkukantaisen (ja siten “tyhmän”) ihmisen merkki, myös teko, joka vaikuttaa aistielämän kaikkiin osa-alueisiin. Ylensyönti pilaa unen, ulkonäön, turruttaa hajuaistin sekä tekee seuraavasta ateriasta vähemmän nautinnollisen estämällä nälän syntymisen ja aistien herkistymistä vaativan makueuforian. Ylensyönti vie pois myös seksuaalisen nautiskelun mahdollisuuden ja estää kiihottuneisuuden syntymistä. Liika tai liian vähäinen nukkuminen vaikuttaa samalla tapaa kielteisesti aistielämän kiertokulkuun, samoin kuin muu aisteja rasittava kohtuuttomuus, jollaiseksi lasken omana aikanamme esimerkiksi liiallisen yksitoikkoisen työnteon näyttöpäätteen äärellä tai nautintoaineaddiktiot.

Brillat-Savarinin pohdiskelut eivät sellaisinaan kerro mitään uutta tai poikkea periaatteiltaan esimerkiksi Platonin kohtuullisuudesta, Kansanterveyslaitoksen elintapasuosituksista tai vaikkapa taolaisesta tasapainoajattelusta, jota kiinalainen lääketiede käyttää dieettioppiensa perustana. Maun fysiologia puhuttelee kuitenkin niitä, joille kohtuullisuuden ongelma on enemmän kuin filosofinen ongelma, ja toisaalta enemmän kuin Painonvartijoiden uusin pisteidenlaskentaperiaate. Brillat-Savarin kertoo elämästä herkkien aistien herrana, elämästä, joka kauneimmillaan ei perustu kieltäymykseen tai tsemppaamiseen ja jumppaamiseen, vaan aistielämän nautintojen mahdollisimman laaja-alaiseen toteuttamiseen. Ei kieltäymykseen vaan mahdollisimman nautinnolliseen antaumukseen. Aistien kunnioittamiseen. Aistit ovat lahja, tai platonilaisittain hyve, ja niiden olemassaolo antaa paitsi syyn elää, myös välineen elää hyvää elämää. Maun fysiologia kertoo suklaasta ja seksistä. Se on sensualistin puhetta sensualistille.

Maun fysiologiasta on jäänyt elämään muutamia lentäviä lausahduksia. Brillat-Savarinin mukaan, esimerkiksi, uuden ruokalajin löytäminen tuottaa ihmiskunnalle enemmän onnea kuin uuden tähden löytäminen taivaalta. Olen siitä täsmälleen samaa mieltä, vaikka olenkin aistillisesti avoin myös avaruudelle. (Fak, vaikka kuulostankin nyt oudosti Johan af Grannilta.) Jokainen uusi aistilöydös aiheuttaa onnellisuutta. Uusi ennenmaistamaton leivos, uusi jälkiruokaviini, uuden ihmisen huulet, uuden tuntemattoman kasvin tuoksu, Guerlainin uusi parfyymi, taidenäyttely, Pariisin muotiviikot, ihan uudenlainen musiikki, ihon tuoksu halatessa uutta ystävää. Onnellisuus tuntuu purskahduksena rinnassa, se tuntuu joka kerralla uudelta alulta, tuhansilta uusilta aluilta. Se tuntuu ihanalta ja pyörryttävältä ja se antaa toivoa. Se tuntuu toivolta, ja antaa syyn elää ja vieläpä tehdä se vailla katkeruutta ja surua.