Hei taas puput! Henrikki-sedän elämä on ollut erityisen turbulenttia viime aikoina, enkä ole ehtinyt vastailemaan kaikkiin kivoihin kysymyksiinne niin tiuhaan kuin haluaisin. Mutta koitan toki kiriä vastailuani kiinni kuin Elisa konsanaan laskutustaan!
Nimimerkki Veijo Exxon kyselee kryptisiä. Hänen utelunsa kuuluu sanasta sanaan seuraavasti: “onko Toijalan takana mitään, ja miksei ole, jos on?”
Henrikin vastaus: Arvoisa Veijo Exxon, kysymyksesi singahtaa – tarkoituksella tai ei – yhdessä lauseessa varsin korkealentoisiin ulottuvuuksiin. Sitä paitsi, kysymysvirkkeesi sisältää parikin erillistä kysymystä, joista jälkimmäinen on kuin myyttinen käärme joka jahtaa omaa häntäänsä. Jerry Garciahan käytti jälkimmäistä vertaustahan Grateful Dead –orkesterinsa rytmimolekyylejä läpi universumin singautelleesta kaksipäisestä ja nelikätisestä rumpalikaksikosta Bill Kreutzmannista ja Mickey Hartista.
Toijalan takana on paljonkin. Tosin se, mitä Toijalan takana on, riippuu siitä, mistä päin Toijalaa katsotaan. Et, Veijo Exxon, eritellyt mistä päin katsot Toijalaa, joten en voi aukottomasti vastata kysymykseesi, ikävä kyllä.
Jos nyt kuitenkin ajatellaan transmodernin holistisesti (kuten Uusi Kurvin toimituksessa usein ja krapulapäivinä on tapana), voidaan sanoa, että Toijalan takana on aivan kaikki. Siis ihan kaikki. Havainnemateriaalina käytän käytän tätä videota, johon tarvitsee vain kuvitella lähtöpisteeksi Chicagon sijaan Toijala.
Se taas, miksi Toijalan takana ei ole mitään, johtuu pitkälti kvanttifysiikasta. Kuten kaikki tietävät, kvanttifysiikan mukaan Toijalan takana voi olla yhtä aikaa a) kaikki, b) ei mitään ja c) Kalervo Kummola. Kvanttifysiikka säieteorioineen, kvanttihyppyineen ja muine diskreetteine arvoineen on äärimmäisen mielenkiintoinen tieteenala, jonka merkitys on ns. tulossa, varsinkin kun etenemme kohti maya-kalenterin syklin päättymistä loppuvuodesta 2012, jolloin ihmiskunta harppaa kultaisesta portista samaan paikkaan missä on ennenkin ollut mutta huomaa, että yht’äkkiä mistään ei saakaan enää lihapiirakkaa, crackia eikä Edelin kustantamia levyjä.
Minulla on muuten ollut vuosikausia tapana ottaa Toijalan kohdalla junassa matkustaessani ravintolavaunussa (minibistrokärry sallitaan, jos kärrystä löytyy giniä ja tonic-vettä) ns. Toijala-GT. Toijala-GT:tä nauttiessa (mieluiten seurassa, tietenkin) kilistetään laseja (tai muovimukeja) ja lausutaan yhteen ääneen “Toijala!"
3 kommenttia:
Painovoiman huolestuttavin piirre on se, että kuta enemmän Kalervo Kummola kerää massaa, sitä suuremmalla voimalla hän vetää minua puoleensa.
Kiitos vastauksesta! Tuo kysymys jäi kryptiseksi, koska en halunnut, enkä loppupeleissä edes voinut, kahlita vastausta liikaa mihinkään suuntaan, en edes, enkä varsinkaan, sinne Toijalan suuntaan. Mutta nyt uskallan jo paljastaa, että katselen Toijalaa yleensä ylhäältä päin, alaviistoon. Syy tähän selittyy hyvin pitkälti vain vierailemalla itse kyseisessä taajamassa.
Mitä taas Kummolaan ja GT:hen tulee, niin minulla taas on ollut pitkään tapana Kalervo nähtyäni a)peseytyä neuroottisen raivon vallassa b)kiskaista huojentavan unohduksen tuottama kaatokänni.
Ur9DxE Cool, bro!
Lähetä kommentti