Itsetuhoa vastaan, 11

1. Cointreau, kesärakastettuni.

Kaadan Cointreauta kaksi senttiä grogilasin pohjalle, lisään kaksi jääpalaa ja suljen silmäni. Toisinaan kaadan hieman Cointreauta vaniljajäätelöannoksen päälle. Makeat ja happamat appelsiinit sekoittuvat vaniljaan ja lopputulos on tuhmaa tiikerijäätelöä.


2. Nännikoristeet.

Tätä ei tosin tule ymmärtää väärin. Olen itse aivan liian sievisteleväinen, kaino ja ennakkoluuloinen sonnustautuakseni mihinkään eroottis-burleskiin. Sen sijaan olen kuullut tarinoita Helsingissä, kantakaupungissa yhteisasunnossa asuvista nuorista naisista, jotka viilentelevät heinäkuun kuumina iltapäivinä oloaan pukeutumalla pelkkiin korkokenkiin ja mitä eksoottisimpiin rintakoristeisiin. Välillä he käyskentelevät ja tanssahtelevat ikkunan edessä ja keräävät katseita, ja stten taas vetäytyvät verhojen taa kikattamaan...

Ajatus siitä, että maailmassa - tässä kaupungissä - on tyttöjä, jotka käyttävät sulista tehtyjä nännikoristeita, salpaa hengityksen. Tiedän talon, jossa sellaisia asuu. Ja me hengitämme samaa ilmaa.

Sulista ja paljeteista tehtyjä nännikoristeita myy ainakin The Cheesecake Burlesque Revue.



3. Arts & Letters Daily.

Kesäisten reflektioiden ja karkailevien ajatusten ehtymätön alkulähde.



4. Loppukesän soundtrack.

"Loppukesä" on jo ilmauksena niin raastava, että se vaatii taustalleen kauniita mutta aavistuksen melankolisia levyjä, jotka sopivat lämpimiin, säkkipimeisiin iltoihin. Iltoihin ja öihin, joina ikkunaa on pakko pitää auki, ja valon perässä sisään lentävät yöperhoset jotka hakkaavat itseään valoa vasten kunnes kuolevat. Ja ikkunasta, niiden perässä, valuvat hitaasti sisätiloihin kummitukset...ja ne katselevat kerrostaloasunnoissaan nukkuvia viattomia, ja ajattelevat jotakin. En tiedä mitä ne ajattelevat. Toivon, etteivät ne ajattele, että minulla on ruma yöpaita.



5. Bathseba.

Volter Kilven proosaruno ilmestyi kuin tyhjästä tänä kesänä. Näin sen ensin Yövieraat-teatterin tulkintana Volter Kilpi -kirjallisuusviikolla Kustavissa, ja sen jälkeen luin siitä kotimaisen kirjasensuurin yhteydessä: Bathseba mainitaan Kai Ekholmin Kielletyissä kirjoissa esimerkkinä epäsiveänä pidetystä uusromantiikasta. Tarina kertoo saavuttamattomasta, kielletystä rakkaudesta, synnistä, kaipuusta ja tuhoisasta, lähes siveettömästä ikävästä: "sinä ikävöitset sitä maailmaa, jota ei olekaan, lapseni".

Kuitenkin, lueskellessani Bathseba-monologia, ymmärsin, että siitä voisi olla iloa paitsi abstraktia sydämenpaloa poteville nuorille kaipaajille, myös kuoleman kohdanneille tai kuolemaa pohdiskeleville. Tai teinigooteille. Tai postgooteille. Bathseban kuolema on lempeä, veijarimainen, nokkela, ilkikurinen ja hauska. Se houkuttelee puoleensa, muttei tuhoten. Se heijastelee kauneutta ja helpotusta ja on samanaikaisesti traaginen ja onnellinen. Luulen, että voisin kokea sen helpottavana hahmona, jos sairastaisin kuolettavaa syöpää.

Omassa henkilöhistoriassani loppukesä muistuttaa kuolleista. Samanaikaisesti se on myös loppu - syksyllä alkaa taas jokin uusi. Luonto kukkii nyt kaikkien voimiensa edestä kuollakseen parin kuukauden kuluttua, jotta elämä voisi alkaa uudestaan. Poimin tänään Siltasaaren edustalta päivänkakkaran, se oli jo hieman kellastunut. Päätin olla ajattelematta sitä, ja kuitenkin ajattelin.