Miksi Henrikki ei vastaa?

Niinpä. Miksi Paavi ei käy pisuaarilla? Miksi Pekka Siitoin ei ole matojen ruokana? Miksi Jippu ei ole "syvällinen" ja käännä jokaista puheenaihetta itseensä ja "syvällisyyteensä"?

Henrikin vastaus: Henrikki on a) laiska ja b) kiireinen. Henrikki ei ehdi ruveta rupeamaan, eikä alkaa alkamaan.

Ystävät, kyselijät: jään toistaiseksi tauolle. Lähden Gambiaan kelailemaan ja ehkä liittymään paikalliseen bändiin. Tosin, koska kyse on pakettimatkasta, tulen toki takaisin. 

Epävarmaa on, palaako Kysy Henrikiltä -palsta tässä muodossaan Uusi Kurviin. Mahdollista on, että journalistinen osuuteni julkaisussamme tulee ilmenemään jollain aivan uudella tavalla.

Kiitos kysymyksistä, hyvät lukijat! Nähdään keväämmällä.

Onko noloa soittaa dronea g-vireessä?

Tämän päivän kysymyksen on meille lähettänyt nimimerkki Paasi Linna. Hän jatkaa: “kun se on niin helppoa, varsinkin pikkutuubassa”.

Henrikin vastaus: aloitetaan perustotuudesta: ns. dronen soittaminen ei ole koskaan noloa. Pohjautuuhan esimerkiksi intialainen sitar- ja tamburavetoinen klassinen musiikki droneen, joka tosin terminä on täysin länsimaalainen ja hieman yksinkertaistava.

Edellämainitun länsimaalaisesti yksinkertaistaen selitettynä drone on musiikkia, jossa pääinstrumentilla soitetaan yhtä ja samaa pohjasäveltä, jonka päälle kudotaan harmonisia ylä-ääniä ja melodioita, joko saman soittimen ylemmillä kielillä (esim. sitar) tai muilla soittimilla. Drone on eräänlaista modaalista musiikkia, jolla tarkoitetaan tietyssä yhdessä sävellajissa etenevää, usein improvisoitua musiikkia. Drone on siis tavallaan varsin lähellä esimerkiksi modaalista jazzia.

Nykyaikaisilla soittimilla dronea esitetään esimerkiksi kitaralla erityyppisillä avovireillä, joissa useimmiten vireen alin kieli määrää sävellajin. Tästä on kysymys esimerkiksi Paasi Linnan avo-g-dronessa. Myös viisikielistä banjoa voidaan tavallaan sanoa drone-soittimeksi, koska alin viides kieli soi useimmiten vapaana.

Dronen ja modaalisuuden ei-noloutta puolustaa myös se, että se on perinteisesti edustanut eräänlaista meditatiivista aspektia musiikissa. Etenkin itämaiset meditatiiviset musiikkiteokset perustuvat droneen ja modaalisuuteen. Kuunnelkaapa vaikkapa Ravi Shankaria. Valtaosa hänen teoksistaan kulkee tietyssä pohjasävellajissa, jossa tambura soittaa pohjasäveltä ja maestro Shankar soittaa sävelkulkuja eli ns. ragoja pohjasävelen päälle.

Kysyjän mainitsema pikkutuuba onkin usein eräänlainen kontemplatiivinen eli meditatiivinen tila, jossa tuoreita ajatuksia saattaa sinkoilla hyvinkin vapaasti. Dronen soittaminen – oli se sitten g-vireessä tai d-vireessä (joista jälkimmäinen on Henrikin oma suosikkidronesävellaji) – vahvistaa, tasapainottaa ja rauhoittaa meditaatiota. Kokeilkaapa muuten soittaa dronea myös viherkasveillenne kotona, miksei myös vaikkapa paukuissa!

Kumpi antaa, mies vai nainen?

Moikka! Henrikki-setä on ehtinyt viettämään tässä hieman kesälomaakin ja ihmetellyt maailmaa avoimin silmin. Niin paljon kysymyksiä, niin paljon vastauksia.  Vastausfrekvenssini kiihtynee tässä syssymmällä, pysykää kanavalla! 

Nimimerkki mika kysyy: “Kumpi antaa, mies vai nainen? Kaiken tasa-arvon nimissä.”

Henrikin vastaus: Arvon mika, tähän ei tarvitse kaivaa vastausta kovinkaan syvältä. Kyse ei niinkään ole tasa-arvosta per sé, vaan karmasta. Jos antaa, saa. Täten molempien sukupuolten tulisi antaa. Ja he antavatkin. Miehet antavat sotakirjallisuutta isilleen, ilmakivääreitä pojilleen, leipälaatikkoja naisilleen, suudelmia rakastajattarilleen. Naiset antavat begoniantaimia ystävilleen, Riikka Pulkkisen uusimman tyttärilleen, villasukkia ja hajusuolaa miehilleen, merkitseviä hymyjä Stockan kassalla palvelelevalle kuumalle kesävuorolaiselle. Antaminen on universaalia, universaali rakkaus on antamista, antaja saa, viisas saaja ymmärtää antaa.

Mutta: antakaa ihmiset immateriaa materian sijaan. Antaminen kun voi tuottaa tuloksena myös aivan rehellistä paskaa. Kuka tarvitsee seitsemättä digiboksia? Tai basilikasaksia? Tai meikkikotelokoteloa? Tai meikkikotelokotelon koteloa?

Antakaa rakkautta Gaialle. Antakaa puu, antakaa lahjoitus feissarille, antakaa ravinnetta kompostiin! Tulevaisuus on meidän, eikä siitä tule kaunista jos antaminen rajoittuu pelkästään Stockmannin ja Verkkokauppa.comin katalogeista inspiroituneeseen tavaravyöryttämiseen.

Jos nyt kuitenkin on niin – enkä pidä sitä mahdottomana – että kysymyksenasettelusi kuitenkin koski niin sanottua karnaalista antamista sukupuolten välillä, vastaus on herttaisen yksinkertainen. Onhan nimittäin niin, että mies saa silloin kun nainen antaa, eikä toisinpäin. No hyvä on, ehkä joskus mieskin antaa (antamisesta kieltäytyät miehet lienee täysi urbaani legenda), mutta nämä tapaukset ovat niin harvassa, että toimivat poikkeuksina sääntöä vahvistamassa. Mutta kuten vanha sananlaskukin sanoo: “ei se ole tyhmä, joka antaa – tai no, oikeastaan, jotkut heistä, tai siis aika monetkin, ovat aika tyhmiä! Ja läskejä.” 

Vahvistaako se oikeasti, mikä ei tapa?

Hyvää vappua, lapset! Henrikki-setä on hyvin marinoitu mutta onnellinen. Vappumarssilla oli enemmän marssijoita kuin toissa vuonna (viime vuosi jäi minulta väliin) ja aurinko lämmitti rauhan ja asban yhteisen tulevaisuuden puolesta sängystä ajoissa esiin kömpineitä!

Henrikki juhlistaa työn juhlaa juhlavasti vastaamalla kysymykseen, eli tekemällä työtään. Nimimerkki annareetta kysyy perustavanlaatuisen kysymyksen: “Vahvistaako se oikeasti, mikä ei tapa?”, ja toteaa vielä perään epäilleensä väitteen todenperäisyyttä jo kauan.

Henrikin vastaus: Hyvä annareetta, olet saapunut perimmäisten asioiden äärelle. Tunnustan heti alkuun, että kyseinen kliseinen lasautus on elämäntilanteesta riippuen joko haukotusrefleksin laukaiseva tai sitten aivan vitun ärsyttävä tai masentava. Useimmiten kyseinen lause  vieläpä kommunikoidaan haukottelijalta ärsyntyneelle masentujalle – aniharvoin toisin päin.

Väitehän on tietenkin osittain aivan täyttä paskaa. Eihän esimerkiksi kontakti-savaten harrastaminenkaan (mikä ei tietääkseni suoranaisesti tapa ketään) vahvista jos harrastajaa lyödään ja potkitaan toistuvasti päähän. Vähämielisempikin ymmärtää, että aivojen hölskyttely iskujen voimasta tuskin millään tavalla voimistaa mitään fyysisiä eikä varsinkaan psyykkisiä aspekteja omassa kehollis-mielellisessä kokonaisuudessa.

Toisaalta, väite on myös erittäin totta. Jos bodaat rintalihaksiasi vaikkapa Iron Gymillä Helsingissä (jossa on muuten erittäin sympaattinen bulldog-koira vahtimassa bodaajia), rintalihaksesi mitä suurimmalla todennäköisyydellä vahvistuvat. Ja monet naiset (ja miehetkin!) pitävät rintalihaksista. Siis miehillä. Naisten rintalihakset ovat hieman toinen juttu, tavallaan. Siitä toiste!

Mutta, toki romanttisen optimistisesti ajateltuna myös tietyt abstraktimmatkin asiat voivat vahvistaa. Annareetan mainitseman väitelauseen etymologiahan kun pohjautuu jonkinlaiseen sielulliseen kärsimykseen, katharsikseen, jonka kiirastulimaisen taipaleen tarkoituksena on rakentaa päähänpotkittu (siis vertauskuvallisesti, ei kontakti-savatella) sielu ja mieli hiellä, verellä ja kyynelillä uudelleen ehjäksi, maailmaa uudelleen ja ennenkaikkea vahvemmin syleileväksi feeniks-linnuksi!

Myös esimerkki tymäkkä happotrippi voi edesauttaa mielen vahvistumisessa entistä laajempia ajatuskudelmia käsittelemään kykenväksi mikrokosmokseksi, mutta älkäämme harhautukolle moiselle monen mielestä obskuurille sivupolulle – hiljentykäämme sen sijaan ikuisuudeksi muistamaan aivan hiljattain uusille tasoille siirtynyttä Albert Hoffmannia.

Noin.

Annareetta, vastaus on siis tällä kertaa bipolaarinen: kyllä ja ei. Mutta bipolaarinenkin vastaus on vastaus! Hauskaa vappua kaikille!

Onko Toijalan takana mitään, ja miksei ole, jos on?

Hei taas puput! Henrikki-sedän elämä on ollut erityisen turbulenttia viime aikoina, enkä ole ehtinyt vastailemaan kaikkiin kivoihin kysymyksiinne niin tiuhaan kuin haluaisin. Mutta koitan toki kiriä vastailuani kiinni kuin Elisa konsanaan laskutustaan!

Nimimerkki Veijo Exxon kyselee kryptisiä. Hänen utelunsa kuuluu sanasta sanaan seuraavasti: “onko Toijalan takana mitään, ja miksei ole, jos on?”

Henrikin vastaus: Arvoisa Veijo Exxon, kysymyksesi singahtaa – tarkoituksella tai ei – yhdessä lauseessa varsin korkealentoisiin ulottuvuuksiin. Sitä paitsi, kysymysvirkkeesi sisältää parikin erillistä kysymystä, joista jälkimmäinen on kuin myyttinen käärme joka jahtaa omaa häntäänsä. Jerry Garciahan käytti jälkimmäistä vertaustahan Grateful Dead –orkesterinsa rytmimolekyylejä läpi universumin singautelleesta kaksipäisestä ja nelikätisestä rumpalikaksikosta Bill Kreutzmannista ja Mickey Hartista.

Toijalan takana on paljonkin. Tosin se, mitä Toijalan takana on, riippuu siitä, mistä päin Toijalaa katsotaan. Et, Veijo Exxon, eritellyt mistä päin katsot Toijalaa, joten en voi aukottomasti vastata kysymykseesi, ikävä kyllä.

Jos nyt kuitenkin ajatellaan transmodernin holistisesti (kuten Uusi Kurvin toimituksessa usein ja krapulapäivinä on tapana), voidaan sanoa, että Toijalan takana on aivan kaikki. Siis ihan kaikki. Havainnemateriaalina käytän käytän tätä videota, johon tarvitsee vain kuvitella lähtöpisteeksi Chicagon sijaan Toijala.

Se taas, miksi Toijalan takana ei ole mitään, johtuu pitkälti kvanttifysiikasta. Kuten kaikki tietävät, kvanttifysiikan mukaan Toijalan takana voi olla yhtä aikaa a) kaikki, b) ei mitään ja c) Kalervo Kummola. Kvanttifysiikka säieteorioineen, kvanttihyppyineen ja muine diskreetteine arvoineen on äärimmäisen mielenkiintoinen tieteenala, jonka merkitys on ns. tulossa, varsinkin kun etenemme kohti maya-kalenterin syklin päättymistä loppuvuodesta 2012, jolloin ihmiskunta harppaa kultaisesta portista samaan paikkaan missä on ennenkin ollut mutta huomaa, että yht’äkkiä mistään ei saakaan enää lihapiirakkaa, crackia eikä Edelin kustantamia levyjä.

Minulla on muuten ollut vuosikausia tapana ottaa Toijalan kohdalla junassa matkustaessani ravintolavaunussa (minibistrokärry sallitaan, jos kärrystä löytyy giniä ja tonic-vettä) ns. Toijala-GT. Toijala-GT:tä nauttiessa (mieluiten seurassa, tietenkin) kilistetään laseja (tai muovimukeja) ja lausutaan yhteen ääneen “Toijala!"

Menetkö kanssani naimisiin?

Hyvää karkauspäivää, singlet ja pitkäsoitot! Tänään on erityinen päivä, onhan toki niin, että kukaan ei juhli tänään nimipäiväänsä. Synttäreitään tietenkin viettää moni – kenties miljoonat – varsin juhlavissa tunnelmissa, koska planeettamme, tuon kosmoksen pienen kasvukipuisen lapsen, kiertonopeuden vuoksi almanakassamme on vamma, ja karkauspäivänä syntyneet elävät neljä kertaa pidempään kuin muut!

Mademoiselle Vosges menee suoraan asiaan, ja kysyy minulta, menenkö naimisiin hänen kanssaan.

Henrikin vastaus: Rakas Mademoiselle, tämä tuli nyt hieman äkkiä. Oletko ajatellut, mitä kaikkea avioliittoon kuuluu? Myötä- ja vastamäkiä, anoppi, hautajaisia, piereskelyä, kompuroivia kotiintulemisia aamuviideltä kun sinulla on tärkeä prese aamulla, kirkon varaaminen kaksi vuotta etukäteen (haluammehan mennä Helsingin tuomiokirkossa avioon!), toisen ruokailutapojen epäesteettisten yksityiskohtien palamista omaan DNA:han, levyhyllyn yhdistämistä, marmatusta, K-raudassa käyntejä. Oletko valmis kaikkeen tähän?

Otan oikeuden pitäytyä vastaamisesta kunnes olemme käsitelleet asian sen vaatimalla vakavuudella ja perinpohjaisuudella. Sanomatalon Eurokankaaseen minun ei tosin tarvitse piipahtaa vaikka kieltäytyisin, koska onnekkaasti lähetit alkuperäisen, kauniin kysymyksesi minulle eilisen puolella. Ei saisi hätäillä avion auvoiseen satamaan!