Kriittinen tila

Kriisi ei ole koskaan huono asia. Oikein käytettynä siitä seuraa jotain hienoa. Se laukaisee pattitilanteita, rikkoo suman ja tuo uuden järjestyksen. Hippokrates ja Galenos käyttivät sanaa krisis kuvaamaan sairauden käännekohtaa.

Kokoomus on Ilkka Kanervan takia kriisissä, jota se on toivonut koko ajan. Kenties voidaan arvella, että sitä on jopa haettu. Siksi kaappikokoomuslaisten päätoimittajien hellimät mediat rummuttavat Kanerva-kriisiä minkä voivat - ainoana poikkeuksena Hymy-lehden Esko Tulusto, joka kylläkin paukuttaa viidakkorumpua, mutta josta ei saa kokoomuslaista vääntämälläkään.

Miksi kriisi on hyvä?

Mennäänpä iholle. Omassa parisuhteessani, joka alkoi jo viime vuosituhannella (toisin sanoen tiedän, mistä puhun, te epäuskoiset!), on ollut monia isompia ja pienempiä kriisejä. Ne alkavat aina, väistämättä, lukittuneesta riidasta, väärinkäsityksestä tai - jos rehellisiä ollaan - ongelman välttelemisestä. Odotusten, mielikuvien ja todellisuuden ero alkaa kasvaa, kupla alkaa paisua. Sen muodostuminen nähdään, sen syyt voidaan tietää, mutta sitä ei uskalleta puhkaista. Lopulta se on liian suuri hallittavaksi. Kupla puhkeaa räjähtämällä, tulee kriisi. Rinnastukset parisuhteen ja pörssin välillä eivät ole niin etäisiä kuin romanttiset runoilijat ja teknokraattiset taloustieteilijät haluaisivat väittää.

Kriisi kirpaisee, viiltää, raastaa. Ihmiset menettävät kasvonsa ja alkavat kaivella perintökaapista Matsuo-sedän wakizashia tehdäkseen perinteisen seppukun. Epäonnistuminen hävettää samaan aikaan kuin kaiken menettämisen pelko pysäyttää sydämen ja taivaisiin asti rakennettujen odotusten romahtaminen salpaa hengen. Mutta kesken pahimman kivun, ennen kaikkea, jaetaan kortit ja pelimerkit uudestaan. Puhtaalta pöydältä alkaa uusi peli, uusi yritys.

Joissakin perheissä on tapana myös harrastaa "sovintoseksiä". Niin kivaa kuin sukupuolielinten sisäkkäin sijoittelu onkin, on melko kuvaavaa, että viimeksi tätä ilmausta käyttivät julkisuudessa Jani Sievinen ja Mari Samuelsen. Oikeasti – hyvän kriisin jälkeen osapuolet ovat ehdottomasti liian vereslihalla voidakseen hypätä suoraan sänkyyn paneskelemaan niin kuin ei olisi ikinä oltukaan eri mieltä. Ellei riitely sitten kuulu elimellisenä osana parisuhteeseen - sellaisiakin pariskuntia on.

Politiikassa tätä on paljon. Hyviä kriisejä ja huonoa sovintoseksiä.

Jos kriisi on ymmärretty oikein, Kokoomuksessa kilistellään tällä hetkellä toista viikkoa kuohuvalla. Heille Kanervan julkisuus on silkkaa hunajaa.

Kriisi tulee etenemään tähän tapaan:

1. Ilkka Kanervan tekstiviestit tulevat julkisuuteen jotain reittiä. Niiden sisällöllä ei ole väliä, sillä julkistaminen on sinänsä yksi häpäisyn tapa. Kanerva ryvetetään kunnolla. Toverit haukkuvat. Arkistoista kaivellaan lisää törkyä. Sitä riittääkin paljon, sillä aktiivisena "remonttimiehenä" Kanerva ehti uittaa itsensä syvissä liemissä 70-luvun opiskelija- ja nuorisopolitiikassa sekä Neuvostoliiton suurlähetystössä.


2. Hallituksen kokoomusryhmässä käydyn keskustelun perusteella Ilkka Kanerva päättää erota ulkoministerin paikalta.


3. Kokoomus nostaa ulkoministeriksi a) jonkin nykyisistä ministereistään, b) jonkin nuoren mutta meritoituneen kyvyn tai c) jonkin kolmesta viimeisimmästä puheenjohtajasta ennen Jyrki Kataista. Ulkoministeripelin aikana tuodaan esiin nuoria lahjakkuuksia. Hallitukseen nousee miltei väkisin uusi nimi.


4. Ilkka Kanervalle järjestetään vielä yksi johtajuus jossain urheilujärjestössä tai muussa korkean profiilin luottamusvirassa. Euroopan parlamenttiin ei ole nyt asiaa, sillä vaaleihin on liikaa aikaa. Ja jokin toinen ministerinsalkku olisi vain sitä sovintoseksiä à la Jani ja Mari.

Prosessissa on mukana paljon poliittista termodynamiikkaa, retoristen lämpötilaerojen hyväksikäyttöä. Kun "likainen" Ilkka Kanerva eroaa ulkoministerin tehtävistä, hän samalla tulee "puhdistaneeksi" Kokoomuksen ministeriryhmän ja itse asiassa koko hallituksen. Uusi ulkoministeri (tai muu hallitukseen noussut uusi kyky) näyttää ryvetetyn Kanervan rinnalla jopa yliluonnollisen puhtaalta.

Ilmiö on tuttu muutamien nopeasti hoksaavien julkimoiden kriisiviestinnästä. Aikoinaan SKDL:n Pekka Saarnio otti muiden mukana lahjuksia, jäi kiinni ja tuomittiin. Tunnustamalla tämän julkisesti hänestä tuli "Reilu-Pekka". Köllinimen etymologia unohtui äkkiä ja maine reiluna säilyi. Hän ymmärsi olla olematta "Lahjus-Pekka".

Villemarkus Elorinne, erään ammoisen mieskauneuskilpailun voittaja, mukiloi tyttöystäväänsä Arlene Kotalaa. Kun asia tuli julki, hän tuli julki ja tunnusti tekonsa. Vaimonhakkaaja muuttui avoimesti tunteistaan puhuvaksi, rehdiksi mieheksi. Suorastaan Uuden Miehen mallikappaleeksi.

Kokoomukselle tämä puhdistava ero luo nousevia kannatuslukuja juuri sopivasti, kun puolue rekrytoi ehdokkaita kunnallisvaaleihin. Kykypuolueessa tiedetään, että parempaa tilaisuutta ei anneta koskaan. Kriisi on mahdollisuus!

He pääsevät eroon 70-lukulaisesta ja suomettuneesta Kanervasta, jonka suhteet nuoriin naisiin eivät ole läheskään yhtä vaarallisia kuin suhteet edeltävään sukupolveen ja remonttimiesveljiin. He voivat introdusoida julkisuudelle uuden kasvon joko suoraan ulkoministerinä tai ulkoministeriksi siirtyvän riviministerin seuraajana. He saavat mainetta suoraselkäisyydestä ja ryvettymättömyydestä, kun Kanervan likaisuuden rinnalla puolue menettää kaiken rapaisuutensa.

Ilkka Kanerva ei silti menetä tukijoitaan ydinalueillaan, joten hänelle on aivan perusteltua osoittaa jokin kunniallinen ja harmiton jäähdyttelypaikka. Hän joka tapauksessa on saavuttanut poliittisen uransa huipun. Kysymys onkin enää tekninen. Länsi-Suomen läänin maaherra? SLU:n puheenjohtaja? Olympiakomitean jäsen? Onko ritarikuntien kanslerinpestejä vapautumassa?

Mikäli Kokoomus ei ole tyystin kyvytön, puolueessa ymmärretään hyödyntää kriisi. Aivan niin kuin Keskustassa meneteltiin 2003.